Posts Tagged ‘Dixie’
Tässä pari kuvaa eiliseltä metsälenkiltä. Niistä kyllä selkeästi näkyy kuinka kivaa Dixiellä on. Tänään on päivällä kyllä uni maittanut, joten pidetään hieman rauhallisempi palauttava päivä. Eilen loppulenkistä sanoinkin kavereille, että nyt on Awa juossut tarpeeksi kun se siirtyi ihmisten taakse kävelemään Dixien rinnalle.
Töistä tultuani mentiin käymään tuossa läheisessä pikkumetsikössä. Polkuja pitkin Dixie tuli nätisti omaa tahtiaan meidän mukana ja tutki samalla ympäristöään. Kun lähdimme oikaisemana hieman pusikkoisemmasta kohtaa ja jyrkempien kallionreunojen yli alkoi mummokoiraa mietityttää. Ilme oli sellainen, että kehtaattekin pakottaa city-mummon tällaiseen ryteikköön, onko pakko tulla tästä kun tuolla olisi polkukin? 
Iltalenkiksi lähdimme tekemään noin 2km mittaisen rauhallisella vauhdilla juostun hölkkälenkin. Itselleni ei noussut hiki pintaan edes ylämäessä (kertooko kohonneesta kunnosta vai tavallista hitaammasta vauhdista), mutta koirat kuitenkin hölkkäsivät eivätkä kävelleet. Awalla olisi menohaluja ollut kovempaankin vauhtiin, mutta Dixie juoksi sitä omaa hidasta, mutta erittäin kevyen näköistä(!) raviaan ja siten mun oli helppo pitää vauhti riittävän hitaana. Awan kanssa kaksin kun juoksee niin ilman sykemittaria tuntuu vauhti kiihtyvän koska sillä niitä menohaluja riittää pitkään.
Ja tähän loppuun eilisen onnistuinen otos. Mummolla on kivaa:
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Eilen kysyin Dixien omistajalta mielipidettä, uskallanko antaa noille molemmille oikeat luut työpäivän viihdykkeeksi. Ajattelin, että Dixie ei vahtisi ulkona liikkuvia niin tiivisti, kun sillä olisi mielekkäämpääkin tekemistä. Sain luvan ja koska Dixie ei kuulemma vahdi luitaan niin tappeluita ei pitäisi olla tiedossa. Niinpä viimeisenä ennen töihin lähtöä kaivoin pakastimesta kummallekin oman luun. Sinne ne jäivät tyytyväisenä syömään omiansa.
Näyttää kuitenkin siltä että vaikka Dixie ei tappelekaan luistaan, niin eipä tyttärellä ole mitään asiaa niitä ottaakaan. Toisaalta myös Awa voi haukahtamalla puolustaa omaa luutaan eikä Dixie silloin sitä ota. Aika mielenkiintoista tuota äidin ja tyttären laumakäytöstä on seurata. Mitä pidempään Dixie on meillä, sitä tiukemmin se jalustalleen asettuu. Emä on ja tulee näillä näkymin olemaankin tytärtään korkeammalla meidän laumahierarkiassa, olkoonkin että emä on vain vieras talossa. Toisaalta koirat elävät tässä ja nyt eivätkä ymmärrä, että joku tilanne on tilapäinen. Ja olen itsekin puolivahingossa vahvistanut emän johtajuutta, antamalla sille aina ruuat ensin (oikea syy on siinä, että Awa tottelee mua paremmin ja odottaa vuoroaan).
Iltalenkki suoritettiin lumisateessa ja 3cm umpihangessa hölkäten. Laitoin Awalle varsin kovan kaulaimen siinä toivossa, että se ei vetäisi. Ihan sama näköjään vaikka olisinkin pitänyt sen normaalin leveän heijastinpannan, koska menohaluja oli sen verran ettei sitä olisi millään pannalla saanut juoksemaan löysällä hihnalla. Häntä heiluen ja hihna tiukalla se ravasi edelläni ja selvästi nautti tilanteesta. Dixie juoksi jälleen kerran kauniisti sivulla, mutta ensimmäistä kertaa se veti hihnassa kun hiljensin kävelemään pienen pätkän. Lenkin aikana tapahtuneet muutamat ohitukset menivät todella kauniisti jopa Awan osalta. Hölkkävauhti ilmeisesti antaa Awalle lisää itseluottamusta ohittamiseen.
Koirien vetoavun ja raskaan kelin, sekä retkeilykenkien ansiosta juoksin rankimman lenkin koko sykemittarin omistamisen aikana. Normaalisti tuolle lenkille on mennyt noin 40min, mutta kelistä huolimatta matka taittui nyt 35min aikaan! Mikä olisikaan tulos, jos keli olisi kuiva asvaltti ja lämmintä sen verran, että varusteina saisi olla juoksukengät ja ohut vaatetus? Ainakin mulle on siis selkeästi sykemittari tuonut järkevyyttä ja hallittavuutta lenkkien toteuttamiseen. Ei siis mikään turhake. Kiitokset työnantajalle hyvästä joululahjasta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Aamupäiväksi oli sovittu lenkki Bartin ja Daven seuraksi. Autolla koirametsälle ja sieltä liikkeelle. Tuuli oli varannut hyvän kamerankin mukaan, jotta voimme ottaa todistusaineistoa jälkipolville ja kasvattajille. Pari tuntia kului rattoisasti metsässä, kelikin oli mitä sopivin.
Awa, Dave, Dixie ja Bart ©Tuuli Pikkarainen
Kuvassa siis kolme sukupolvea, vaikkakaan ei ihan suorassa linjassa. Kantaäiti Dixie, tytär Awa ja tyttärenpoika Dave (emä Dixien ensimmäisestä pentueesta). Bart liittyy porukkaan Daven kanssa yhteisen isoisoäidin kautta.
Illalla kolmen kopla (Awa, Dixie ja Dave) kävivät vielä Vermon koirapuistossa collietapaamisessa. Dixie tapasi omistajansa Awan kasvattajan, mutta jatkaa kuntolomaa vielä meillä.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Aamulenkillä astuin asvaltissa olleeseen reikään ja hieman venäytin nilkkaani. Koirat eivät kiskoneet, ei ollut edes liukasta, oli vain pimeää ja huomioni kiinnittynyt ojassa haisteleviin koiriin.Astuin sit kolon reunaan ja kaaduin polvilleni. Jalkaan sattui, mutta koskas koiran ulkoiluttajalla on ollut mahdollista jäädä maahan makaamaan ja kiukuttelemaan? Eli lenkki kunnialla loppuun ja autolla töihin.
Töissä harmikseni huomasin lempihousuissani pienen reiän. Ei siinä mitään, mutta otin tukea tuolin käsinojasta asentoa parantaessani ja huomasin ruhjevamman peukalon tyvessä. 
Pidempään seisoessa selkä kipeytyi, joten päätin eilisen pitkän lenkin myötävaikutuksella ottaa illan rauhallisesti vastoin alkuperäisiä suunnitelmia.
Töistä päästyäni käytin ensin tytöt pikalenkillä. Tarkoitus oli tehdä vähän pidempi lenkki, mutta ilkeän viiman vuoksi ajattelin pukea Dixielle takin. Idea hyvä, mutta toteutus ei toimi. Takki oli kyllä lähes oikean kokoinen, mutta Dixie tuskin on koskaan pitänyt takkia, koska liikkuminen oli niin vaikean näköistä. Awa on nyt hyvässä turkissa ja tarkenee helposti -25′C pakkasellakin kunhan saa liikkua vapaasti omaan tahtiin, mutta Dixie on juuri vaihtanut karvansa eikä sillä tällä hetkellä ole nimeksikään pohjavillaa. Päätin siis kääntyä takaisin heti kun molemmat olivat asiansa hoitaneet.
Kotona annoin molemmille omat solmuluut. Dixie ihmetteli mitä sille pitäisi tehdä. Awa pehmitti omaansa ja hetken päästä ne vaihtoivat luita keskenään, jonka jälkeen myös Dixie pääsi luun syönnin alkuun. Jonkin ajan perästä Dixie tuli tarjoamaan luuta mulle, mutta kääntyi sitten eteiseen syömään sitä. Vähän myöhemmin se palasi uudestaan tarjoamaan kuonoaan, joten vihdoin viimein tajusin puruluun solmun tarttuneen sen kulmahampaaseen kiinni eikä se kokemattomuuttaan osannut sitä tassulla irroittaa. (Pitäisi siis muistaa antaa sille solmuttomia luita?) Irroituksen jälkeen se kääntyi tyytyväisenä syömään jämät pois.
Iltalenkki tehtiin sit ilman pukemisia, mutta kävellen. Meidän lyhyemmän hölkkälenkin mukaan kävelimme noin 2km, jonka jälkeen mulla olikin nilkka kipeä eli ainakin mulle se oli tänään ihan riittävän pitkä lenkki. Ja ottaen huomioon, että nuo molemma päätyivät samalle sohvalle torkkumaan niin lenkki oli niillekin riittävä. Awa nyt liikkui enemmänkin, mutta ei sen pää hajoa näistä löysemmistäkään päivistä. Ruokahalun kanssa ei ole mitään ongelmia. Dixien on niin ahne, että jopa poikamme on oppinut puolustamaan ruokaansa!
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Aamulenkillä mentiin lähimetsikköön, jossa molemmat pääsivät irti. Dixie katseli pitkään Awan esitellessä mieluisia juoksumaastoja, mutta ladyn arvolle ei moinen meno sopinut. Ympäristöä kuitenkin tutki mielellään, vaikka vähän selkeästi ihmetteli mihin me on tultu ja miten voi olla irti vaikka panta on kaulassa.
Päiväksi olimme sopineet metsälenkin koiratuttujemme Bartin ja Daven kanssa. Alkuun autosta ulos tultuamme koirat pyörähtivät hetken pienessä ryhmässä ja selkeästi jakoivat laumajärjestyksen sijoitukset. Bart, joka on mielellään jättänyt Daven leikittämisen Awalle oli selkeästi hetken hämillään. Awa ja Dave juoksivat tavalliseen tapaan, mutta Bart ei tiennyt olisiko se liittynyt ihmisten ja Dixien muodostamaan ryhmään “aikuisena” koirana vai olisiko lähtenyt juoksemaan nuorison mukana, jonne se selkeästi ikänsä puolesta kuuluisi. 3-vuotiailla Awalla ja Bartilla kun on vain pari kuukautta ikäeroa ja Dave on niitä 2 vuotta nuorempi, Dixie-ladyn täyttäessä tänä vuonna jo täydet 10 vuotta. Lopulta Bart päätyi liikkumaan ryhmien välillä.
Huomasimme metsässä jyrkän, mutta jäättömän mäen. Olin vähän aiemmin tarkistanut sykemittarista lukemat ja kaverini sai kuningasidean. Mennään mäen alle ja juostaan mäki ylös. Koirat saa mäkitreeniä ja hän näkee mitä mäen juokseminen vaikuttaa sykemittarin arvoihin. TE-arvosta oli hieman aiemmin ollut puhetta ja niinpä lähdimme toteuttamaan ideaa. Laskeuduimme mäen alle rauhallisesti kävellen. Syke noin 100 TE 1.5 arvon saavuttamiseen aikaa 45min. Juoksimme mäen ylös: syke 145 TE1.5 aika 1min. Dixie katsoi meitä mäen päällä: “Hulluja nuo ihmiset, miksi mennä mäki alas jos se pitää heti juosta ylös.” Muilla koirilla oli vain hauskaa päästä kiihdyttelemään kunnolla.
Lenkin loppupuolella kytkimme koko lauman, jotta vastaantulijoiden kohtaaminen olisi helpompaa. Sainkin mainion tilaisuuden harjoituttaa Awan ohitustaitoja. Vastaamme tuli lauma saksanpaimenkoiria ja otin omat koirat sivulle. Awa jalkani viereen ja Dixie Awan toiselle puolelle. Awan haukahti ja pääsin korjaamaan sitä välittömästi, koska se oli riittävän lähellä eikä kuitenkaan kiristänyt hihnaa kun Dixie piti toiselta puolelta kulkemisen oikeassa suunnassa. Niinpä Awan oikaisuksi riitti yksi muistutus ja sen jälkeen pääsin kehumaan sitä.
Aivan lenkin lopussa huomasimme yhden tuttavamme auton parkissa ja arvelimme hänen olevan koiriensa kanssa myös lenkillä. Niinpä onneksemme metsän läpi autolle oikaistaessamme törmäsimme vielä häneen ja hänen kolmeen narttuunsa. Niiden kanssa olemme viimeisen parin vuoden aikana käyneet useita kertoja yhteislenkillä, mutta narttujen juoksut ovat tauottaneet lenkkeilyjämme. Nähtävissä oli sama nopea ryhmähierarkian tarkistus: vanhat arvokkaat nartut väistivät toisiaan kauniisti, nuoret ja innokkaat “pennut” ottivat pienet leikkispurtit ennen ihmisten tervehtimistä.
Kotiin saavuttuamme molemmat koirat kiipesivät sohville nukkumaan. Selkeästi tyytyväisinä päivän tapahtumiin ne rentoutuivat sisällä lämpimässä. Iltalenkiksi tuntui riittävän lyhyt pissatuslenkki, kummallakaan ei ollut suurempia menohaluja vaan enemmän keskityttiin keltaisen lehdistön kirjoituksiin.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään oli viimein se suuri päivä, jota ollaan valmisteltu jo pari viikkoa. Awan emä Dixie tuli meille muutaman viikon sporttikurssille. Tavoitteena olisi tehdä ladystä hyväkuntoinen veteraani. Suunnitelmat on suuret, mutta katsotaan nyt kuinka tavoite saavutetaan.
Dixie ja Awa - äiti ja tytär
Sisään tulo oli ainakin hyvin vakuuttava! Hain Dixien ruokineen parkkipaikalta, kävelimme ovelle ja otin pannan pois kaulasta. Avasin oven ja Awan nenä näkyi heti oven raosta. Oven auettua tarpeeksi Dixie käveli tyynen rauhallisesti Awan ohi sisään, kiinnittämättä erityisesti huomiota tyttäreensä. Haisteli asunnon ja ihastui lattialla oleviin vanhoihin luihin. Hieman Awa haukahti Dixien luun syömiselle, mutta muutoin tilanne on ollut rauhallinen.
Pari tuntia sisällä ja lähdemme boot campin ensimmäiselle hölkkälenkille. Awa tunnistaa pukeutumisrituaalit, Dixie ihmettelee tapahtumia. Hetken etsin Dixielle riittävän suurta heijastinpantaa, lopulta suurennan Leksan vanhan pannan suurimmilleen ja pääsemme lähtemään. Awa vetää innoissaan eikä tällä kertaa osaa rauhoittua normaaliin tapaan, Dixie kulkee löysällä hihnalla sivulla.
Kadulle päästyämme kietaisen monitoimihihnan vyötärölleni ja pujotan sen Dixien hihnan käsilenkin läpi. Hölkkäys voi alkaa… arvasin oikein valitessani Awalle pidemmän hihnan, sillä on menohaluja kuten aina ennenkin. Naapuruston piharähjät eivät saa tällä kertaa edes Awan päätä kääntymään vaan lenkki jatkuu kauniisti pienen pissatauon jälkeen. Armahdan kaikkia ja tasoitan omaa sykettäni samalla kun koirat haistelevat piennarta. Sen verran homma menee sähläämisen puolelle, että ne sotkivat hihnat. Pariin otteeseen on pakko tarkistaa että Dixie on mukana, niin kevyellä hihnalla se tulee mukana. Jos Dixie olisi yksin mukana sitä voisi varmaan juoksuttaa pelkän ompelulangan avulla – koirahan olisi kytketty, joten lain kirjain täyttyisi. 
Tulee ihan mieleen Leksa, jonka kanssa yksin liikkuessa pariin otteeseen lenkitin pelkkää pantaa, kun Houdini-Leksa oli jäänyt haistelemaan jotain mielenkiintoista.
Kotona Dixie pääsi pesulle. Yläkerran portaat olivat liikaa Dixielle, joten kannoin sen yläkertaan. Ensimmäisen kerran tapaan koiran, joka ei ravista itseään huuhteluiden välissä edes silloin kun sammutan suihkun. Kuivaus ja ohjaan Dixien portaat alakertaan, tällä kertaa itse kävellen. Nyt molemmat koirat lepäilevät sulatellen iltaruokaansa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
