Awa kävi lääkärissä

Posted by: Minna

October 13th, 2010 >> Awa, Nikki, Terveys

Tänään oli jälleen Awan kontrollikäynnin aika. Innoissaan Awa meni sisälle eläinlääkäriasemalle, ilmoitti tulostaan haukahtamalla heti kun näkin ensimmäisen ihmisen. Käytiin puntarissa ja yllätettiin itsemme perusteellisesti. Awan paino oli pudonnut 2kg kuukaudessa! Painoa on vieläkin 23,4kg, mutta siis paljon paremmat lukemat kuin viime käynnillä. Ollaan me jotain tehty oikein tässä välissä.

Eläinlääkärin tutkimuksen mukaan Awa voi hyvin ja nyt jäädäänkin odottamaan vain virallisia verikokeen tuloksia, jotta voidaan päättää saadaanko vieläkin pudottaa kortisonin annosta. Samalla kysyin tämän syksyn madottamisesta ja suositus oli, että Awaa ei madotettaisi nyt syksyllä lainkaan kun reilu kuukausi sitten otetussa ulostenäytteessä ei mitään matoihin viittaavaa ollut löydetty. Nikki madotetaan aivan normaalin kaavan mukaan, mutta ei lähdetä rasittamaan toipuvaa koiraa ylimääräisillä lääkkeillä.

Lääkityksen rasituksesta johtuvaa satunnaista ripulointia ollaan nyt hoidettu TehoBakt kuurilla (syötän ainakin kuukauden) ja pahempina aikoina ensiavuksi Canicur Pro -tahnaa, joka on osoittautunut erittäin hyväksi ensiavuksi ja pienikin määrä riittää.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Rentoutuslenkki

Posted by: Minna

October 3rd, 2010 >> Lenkkeily, Nikki

Nikki ei ole yhtään ahne. Huomio, että etutassut eivät osu namin jakajaan vaan roikkuvat alaspäin. Melkoinen tasapainonäyte siis tallentui filmille.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Puppy Cup, Lohja

Posted by: Minna

October 2nd, 2010 >> näyttely, Nikki

Olimme talkooporukalla töissä näyttelyssä ja sen osalta olikin mielenkiintoinen ja antoisa päivä. Tuli opittua paljon kaikkea uutta näyttelyiden järjestelyiden hoitamisesta päivän mittaan. Uutena kokemuksena ryhmäkehien kokoaminen ja arvostelukehään saattaminen.

Nikkikin pyörähti kehässä, esittäjänä Nikkille ennalta täysin tuntematon ihminen. Itse kun onnistuin edellisenä iltana telomaan jalkani enkä pystynyt juoksemaan tai kyykistymään nilkkani kanssa. Colliet arvosteli Nina Janger:
7,5kk vanha melko hyväntyyppinen narttupentu. Melko hyvä pää. Hyvät korvat. Riittävä kaula. Melko avoimet kulmaukset. Seisoo takaraajat pihdissä. Erinomainen karvanlaatu. Liikkeessä takakorkea. Kantaa häntäänsä turhan korkealla. Voisi liikkua pidemmällä askelleella. Rauhallinen, miellyttävä esiintyminen.

Tuomari löysi Nikkistä sen mitä itsekin osasin sanoa. Tällä hetkellä Nikki on takakorkea ja olen varsin tyytyväinen arvosteluun ja erinomaisen tyytyväinen Nikkiin itseensä sen suhteen kuinka hyvin se käyttäytyi kehässä vieraan ihmisen viemänä kun itse olin lähettyvillä. Yhtään ei vinkunut perään vaan keskittyin siihen mitä olivat tekemässä. Kelpo koiran alku siis, vaikka en taustansa perusteella odottakaan kehittyvän mitään rusettikonetta.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Collieiden sivuerikoisnäyttely, Tampere

Posted by: Minna

August 1st, 2010 >> näyttely, Nikki

Nikki, 5kk 1vk (5month 1week), judge Fran Kaye:

Tri of  good size and height of length ratio. Correct wedge-head, good back skull. Good neck and fore chest. Little high on the rump, whitch shined in the rear movement. Front needs to tighthen. She is just a baby. Lovely dark eyes and pleasing expression.

Sijoitus luokassaan toinen. Olen oikein tyytyväinen kaikkien kolmen sisaruksen laatuarvosteluun vaikkakin vain Mitra-veli sai KP:n ja oli lopulta VSP-pentu. Paikalla nähtiin myös merle-veli Aatu, joka oli myös varsin komea raaminen uroksen alku. :)


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Kuvamaistiaisia lomaviikoilta

Posted by: Minna

July 30th, 2010 >> Awa, Nikki, yleinen

Ensin käytiin tapaamassa Pavel-isää ja Mitra-veljeä. Hyvin on samassa rytmissä nämä sisarukset.

Hieman on Mitra isompi kuin Nikki, mutta niinhän uroksen kuuluukin olla. :)

Keski-Pohjanmaalla vierailun jälkeen käytiin viettämässä erittäin myöhäistä iltaa vermon koirapuistolla:

Illan viilettyä kun molemmat innostuivat leikkimään oikein kunnolla. Oli todella ihanaa nähdä Awankin innostuvan juoksuleikeistä pitkästä aikaa eikä vain makaavan statistina ja katselevan kun muut liikkuvat.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Hammaskiven poistoa

Posted by: Minna

July 16th, 2010 >> Awa, Nikki, Ruokinta, Terveys

Tällä viikolla koirat ovat saaneet viilennyksekseen syödä jäisiä luita. Sillä saakin hampaat aika hyvin puhdistettua, mutta ainakin Awalla on paha taipumus järsiä luunsa niin etteivät yläkulmahampaat puhdistu. Niinpä tilasin oikeita hammaskivenpoistoon tarkoitettuja instrumentteja (ihmisten, käytöstä poistettuja ja steriloituja), jotka saapuivat tänään. Heti ensimmäisenä päätin testata niitä Awan hampaisiin ja nyt on hampaat hienot!

Nikkin kulmurit ovat vielä ylhäältä vielä vaihtumatta ja alhaalta ne on niin uudet ettei niissä voisikaan olla mitään.

Eilen tuli myös tulokset Awan viimesimmistä verikokeista ja pääsimme tänään antamaan ensimmäisen pienennetyn annoksen kortisonia. Antibiootti jatkuu vielä entisellä annoksellaan ja maanantaina mennään ottamaan uudet keuhkokuvat ja tarkistamaan paranemistilannetta.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Onnea Dixie!

Posted by: Minna

July 15th, 2010 >> yleinen

Awa-tytär ja Nikki onnittelevat tänään 11 vuotta täyttävää äitiä ja mummoa. Toivomme paljon lisää hienoja vuosia! Dixiellä  on itsellään kolmesta pentueesta yhteensä 29 pentua ja niillä puolestaan yhteensä 55 pentua.

Kuvan © Sari Kupiainen


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Aamulla auringossa

Posted by: Minna

July 3rd, 2010 >> Awa, Nikki

Jotenkin ajattelin, että eilinen iltalenkki olisi painanut edes Awan tassuissa, kun missa jaloissa tuntui etteivät kengät olleet parhaat mahdolliset pitkän asvalttilenkin tekemiseen. Ja mitä vielä. Kallioilla molemmat koirat revittelivät melkoista vauhtia ja innostuivat painimaankin. Lihasten arkuudesta kieli ainoastaan se, ettei Awa onnistunut edes toisella yrittämällä hyppäämään namikivelleen kun ponnistusvoima ei vain riittänyt tehtävän suorittamiseen.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Tuloksia ja hellettä

Posted by: Minna

July 2nd, 2010 >> Awa, Lenkkeily, Nikki, Terveys

Kävimme tiistaina Awan kanssa kontrollikäynnillä elänlääkärissä. Otettiin röntgenkuva ja verinäyte. Röntgenkuvan vertailukuvia ei ollut vielä posti tuonut omalle lääkärillemme, joten muutoksen määrästä ei ole tietoa. Varsinkaan kun minäkään en ole alkuperäisiä keuhkokuvia nähnyt. Vielä kuvien mukaan kuitenkin vähäistä tulehdusta sieltä löytyi, joten antibioottikuuri jatkuu edelleen. Kysyinkin lääkäriltämme, tuleeko tästä nyt sellainen 3kk kuuri josta olen tuolta toisesta blogista lukenut keuhkotulehdushoitona käytetyn. Aika näyttä, nyt on 5 viikkoa lääkettä syöty. Lisää tiedän kunhan saamme alkuperäiset kuvat vertailtaviksi.

Verikokeidenkin tulokset tulivat tänään. Verihiutalearvo oli 199 eli ihan siedettävä, mutta ei loistava. Katsotaan nyt mitä YESin hoitava lääkäri sanoo tästä lukemasta vai otetaanko viikon päästä vielä uusi koe, jotta nähdään kehityksen suunta. Edellisen lääkkeen vähentämisen jälkeen kun arvo putosi 155 eli nyt tilanne on sen suhteen parempi.

Illalla hellettä oli vielä +25C, joten päätin tehdä remmilenkin. Tosin vähän pidemmän sellaisen väsyttääkseni Nikkin. Puolessa välissä lenkkiä tosin aloin ajatella, että tuliko tehtyä Awan kannalta hieman liiankin pitkä lenkki, mutta hyvinhän se pienellä innostamisella hölkkäsi meitä välillä kiinni loppumatkastakin. Lenkkinä siis sellainen noin 4,5km “katukävely”, jossa koirat saa mahdollisuuksien mukaan kävellä nurmella tai hiekkapientareella. Itse en juossut askeltakaan tuon kuumuuden vuoksi, mutta reippaammasti kävellessä molemmat koirat välillä hieman hölkkäsivät. Kotona Awa läähätti sen verran, että kastelin Janutexin viilennysloimen ja laitoin sen päälle helpottamaan oloa. Nikkiä ei lenkin jälkeen kuumuus tuntunut vaivaavan kunhan vesikipolla oli jano tyydytetty kylmällä raikkaalla vedellä.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Aihetta juhlaan

Posted by: Minna

June 26th, 2010 >> Koiranhoito, Nikki, Ulkoilu

Nikki antoi tänään ensimmäisen kerran leikata kaikki kyntensä ilman, että joku avustaja piti siitä kiinni. Kyllä meidän elämä helpottuu tämän johdosta. :) Lisäksi sain ilman avustusta annettua myös Exspot-ampullin niskaan. Olen hyvin tyytyväinen edistykseemme.

Vielä kun tuo kimpassa remmilenkkeily alkaisi sujua yhtä mallikkaasti kuin yksinään kulkiessa niin kahden koiran kanssa elämä olisi todella helppoa ja mukavaa. No eihän Nikkillä ole ikääkään vielä kuin 4kk, joten ei vaadita pieneltä mahdottomia.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList