Archive for the ‘Ulkoilu’ Category
Me voidaan aloittaa kuvilla elokuun “perhetapaamisesta” eli Awa ja Nikki tapasivat Pavel-isän ja Mitra-pojan. Tästä porukasta lienee mahdotonta saada siistiä kuvaa ilman, että kaikki kytketään hihnoihin ja pakotetaan ojennukseen, joten esitellään porukka tällä tavalla aktiivisena leikkimässä keskenään.
Käväistiin taas Toholammilla sukuloimassa ja Tiina saapui poikien kanssa paikalle, niin päästiin perinteisesti juoksuttamaan koiria veljeni pelloille. Tämäkin perinne täyttää ensi jouluna 10 vuotta! Ensimmäisen kerran tämä toteutettiin joulun pyhinä 2001. Pakkasta oli mukavat -27′C ja kamerat jähmettyivät aika nopeasti. En muista onko mulla edes tallessa niiltä ajoilta yhtään kuvaa. Koirina meillä Tiinan kanssa olivat silloin veljekset Secret Affair’s Power of Three “Leksa” ja Secret Affair’s Plenty of Love “Masi”. Awa ja Pavelkin ovat sukua keskenään, vaikkakaan ei ihan noin läheistä ja nyt meillä on jälleen saman pentueen koirat nuorimmaisina.
Mutta hyvin näytti laumajärjestys perheessä muodostuvan. Paavo-isä antoi kurinpidolliset ohjakset Awalle, joka suvereenisti pisti perheen nuorison ojennukseen. Nikki ja Mitra leikkivät nätisti keskenään ja innostuivatpa vanhemmatkin välillä mukaan juoksemiseen vaikka jättivätkin painimisen vähemmälle.


Ja mukaan myös sivukuvia. Taka-alalla Mitra ja edessä Nikki. Toisessa kuvassa Pavelin pää sekä sporttieksi muuntautunut Awa. Tässä alkaa jo vähän näkyä Awan agilityharrastuksen kautta hankittujen lihaksien muotoutuminen.
Nyt on molempien omien koirien juoksut kärsitty ja päästään viimein hormoonihirviöistä eroon ja normaaliin elämänrytmiin treeneineen ja kimppalenkkeineen. Torstaina olisi tarkoitus jatkaa Awan kanssa agilityryhmässä siihen asti kun ulkona kelit antaa myöden turvallisesti treenata. Nikkin treenit saavat odottaa siihen asti että saan oman käteni kuntoon, sen kanssa kun yksikätisenä ei oikein mitään pysty tekemään toisin kuin Awan kanssa pystyy.
Kaikki tämän päivityksen kuvat ©Tiina Kankaanpää.
ps. Päivitin myös molempien koirien omia sivuja.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Nikki antoi tänään ensimmäisen kerran leikata kaikki kyntensä ilman, että joku avustaja piti siitä kiinni. Kyllä meidän elämä helpottuu tämän johdosta.
Lisäksi sain ilman avustusta annettua myös Exspot-ampullin niskaan. Olen hyvin tyytyväinen edistykseemme.
Vielä kun tuo kimpassa remmilenkkeily alkaisi sujua yhtä mallikkaasti kuin yksinään kulkiessa niin kahden koiran kanssa elämä olisi todella helppoa ja mukavaa. No eihän Nikkillä ole ikääkään vielä kuin 4kk, joten ei vaadita pieneltä mahdottomia.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Toivotamme hyvää juhannusta kaikille lukijoillemme!
Kuva on viime tiistailta vermon koirapuistosta. Kuvasta kiitämmejälleen Hilanderin Artoa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kävin eilen illalla ulkoiluttamassa kameraa koirien kanssa. Yksin kuvaaminen on vaikeaa, varsinkin kun toinen koirista on linssilude ja toinen ikiliikkuja.
Kuvissa siis Awa ja 4kk ikäinen tyttärensä Nikki.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänä aamuna oli emännällä tyyny niin hyvin, että aamu venähti tavallista myöhäisemmäksi. Aamulenkille kuitenkin päästiin kauniissa auringonpaisteessa vaikka metsä olikin märkä. Katselin jo kotoa lähtiessä, että vesikipoissa oli viime aikaiseen verrattuna yllättävän paljon vettä jäljellä. Ja niinpä koirilla ei ollutkaan hirvittävä kiire päästä pissalle.
Päästiin kummankin kanssa reilusti metsän puolelle ennen kuin kyykkäsivät ensimmäisen kerran. Pahimpina aikoina Awa on kyykännyt heti asvaltilta poistuttuamme, joten edistys on varsin huimaa. Täytyykin punnita nyt Awakin ja katsoa onko yletön syöttäminen alkanut tuottaa tulosta ja voisiko vihdoin viimein ruoka-annosta alkaa pienentää ilman, että koira kuihtuu olemattomiin.
Nikkihän punnittiin perjantaina rokotusten yhteydessä 12,7kg painoiseksi eli suunnilleen kilo per viikko on tullut lisää painoa. Aika sopiva tahti sanoisin. Hampaatkin on vaihtumassa, mutta hieman pitänee auttaa tuota yhtä etuhammasta irtoamaan, jotta pysyvä hammas siirtyy omalle paikalleen rivissä. Sen vastapuolen maitohammas irtosi eilen, joten ei ne kovin tiukassa taida kuitenkaan olla. Olen myös siirtänyt Nikkiä samalle ruualle Awan kanssa ja nyt 2/3 ruuasta on jo Canidae ALS ruokaa kun se viimeinen kolmannes on Royal Canin Maxi Junioria.
Awa syö nykyään noin 2-2,5 kertaisen annoksen pussin kyljessä olevaan suositusmäärään nähden eli suunnilleen saman verran kuin Nikkin suositusannos on tuolla ruualla. Siitä johtuen päädyin eilen ostamaan ison säkin ruokaa. Normaalisti pienemmällä säkillä pärjättäisiin kuukauden verran, mutta nyt Awa on syönyt 10 päivässä yksin koko säkillisen! Ja nyt on kaksi syöjää samalle ruualle niin joutuisin kerran viikossa hakemaan uuden säkin ja siihen en ihan viitsi ryhtyä.
Toiveissa on, että Awan ruokaa voitaisiin alkaa vähentämään kun kortisonin määrääkin on vähennetty pari viikkoa sitten. Tällä kertaa lääkityksen vähentäminen ei ainakaan vielä ole aiheuttanut mitään negatiivisia muutoksia. Positiivisiksi voidaan laskea veden juonnin väheneminen ja sitä kautta ehkä ruokamääränkin vähentämisen mahdollistuminen. Vielä on reiluksi viikoksi antibioottia jäljellä ja sen jälkeen mennään käymään otattamassa keuhkoista uudet röntgekuvat, jotta nähdään voidaanko tuostakin lääkkeestä luopua.
Onneksi oma lääkärimme palaa lomalta siihen aikaan niin ei tarvitse selitellä kaikkia asioita enää kolmannelle lääkärille tai lähettää kuvia arvioitavaksi Viikkiin Awaa hoitaneelle erikoislääkärille. Musta on tullut viimeisen vuoden myötä varsin valikoiva eläinlääkärien suhteen. Esimerkiksi Nikkille lääkäri alkoi esittämään, että neloisrokote ja rabies kannattaisi ottaa erikseen ja vaikutti pettyneeltä kun sanoin ettei niin tehdä. Olen omistanut koiria vuodesta 1992 ja kaikki rokottanut asianmukaisesti. Yksikään ei ole saanut mitään oireita rokotuksista, vaikka molemmat on annettu samaan aikaan. Onhan se ehkä vähemmän stressaavaa pennulle jos ne annetaan eri aikaan, mutta jos mä käyn koirieni kanssa vähintään 2 viikon välein muutenkin eläinlääkärillä (Awan kontrollit) jomman kumman koiran kanssa, niin en viitsi vapaaehtoisesti enää maksaa turhia poliklinikkamaksuja. Pikaisesti laskien olen huhtikuun viimeisen viikon jälkeen käynyt eläinlääkärissä 7 kertaa (yhden kerran molemmat koirat mukana) ja seuraavan kolmen viikon aikana käydään ainakin kaksi kertaa – siis jos kaikki menee hyvin! Eläinlääkärien kanssa olen puhelimessakin puhunut useita kertoja ja uusinut reseptejä käyntikertojen välissä. Hoidan kyllä koirani tunnollisesti, mutta yhtään ylimääräistä “hupikertaa” en sinne halua mennä, sen verran kalliiksi on tämä vuosi tullut, tässä kun ei ole vuoden kaikki käynnit. Ja koen, että jotain olen näiden lähes 20 harrastusvuoden aikana koirien sairastamisestakin oppinut, jos ei muuta niin sen koska on pakko mennä lääkäriin ja koska se ei ole välttämätöntä.
Vakuutuksessakin on kuulemma vielä useita satasia käyttövaraa ennen vakuutuskauden katkeamista, joten suurempaa huolta ei maksupuolestakaan tarvitse kantaa vielä vähään aikaan vaikka tälle vakuutuskaudelle on korvattu jo enemmän kuin Awan hankintahinta olisi ollut. Ja onnenksi tuolla Nikkilläkin on nyt kattava vakuutus, jos sille jotain pahaa tapahtuisi.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Eilen käväistiin kimppalenkillä Bartin ja Daven kanssa. Nikkin lisäksi myös Awa pääsi mukaan tällä kertaa. Hyvin jaksoi Awakin porukan mukana vaikka ei hirveästi innostunutkaan juoksemaan kilpaa toisten kanssa.
Tänään oli ohjelmassa jo perinteeksi muodostuneeVermon kesäkauden grillibileet. Pöydät notkuivat jos jonkinlaista herkkua: salaatteja, grillimakkaroita, piirakoita, pasteijoita, täytekakkuja ja erilaisia karkkeja. Lisäksi juomaakin oli lähemmäs kymmentä eri laatua.
Me oltiin Nikkin kanssa paikalla täydet kaksi tuntia. Nikki paini ja pyöri toisten koirien kanssa niin paljon ettei se pahemmin ehtinyt pöydän antimia katsastaa. Pienoinen sadekuurokin saatiin niskaan, mutta ei sekään väkeä vähentänyt.
Awa jäi tällä kertaa kotiin. Sillä on niin nälkä, että olis ollut silkkaa kiusaamista ottaa se kuolaamaan herkkujen ääreen. Puhumattakaan siitä kuinka tarkkaan olisi saanut vahtia ruokarosvoa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään on koettu niin ylämäkiä kuin alamäkiäkin. Awan olo huononi ja se oksensi usempaan kertan tänään. Onneksi mulla on edelleen tuota Surf Essential Oils -nestemäistä pesuainetta kokeiltavana niin pääsin taas haastamaan sen oikein vaikean lian kanssa. Awa oli sotkinut makuualustansa ja sohvan suojana olleen huovan. Pari koneellista niistä kertyi, mutta hyvin lähti puhtaaksi ja tuoksuivat raikkaalle. Jopa sekaan heittämäni lattialuudutkin uudistuivat huomattavasti.
Onneksi huomenna pääsemme Viikkiin pieneläinsairaalaan, niin jos siellä keksittäisiin perimmäinen syy sairasteluun ja saataisiin parantava hoito käyttöön – mikäli se on enää mahdollista.
Nikki veijarin kanssa vietimme reippaan 1½ tuntisen vermon koirapuistossa. Siellä oli tällä kertaa paljon pentuja: pehkot Leo ja Luna sekä nahkat Nietu, Ranja ja Nikkin sisko Hilla Marja Tyrni sekä tietysti Nikki itse. Lisäksi paikalle saapui vielä “ulkojäsen” bordercolliepentu. Kaikilla oli oikein mukavaa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Koirapuistossa ja uutta pesuainetta kokeilemassa
Posted by: Minna
Olen aina ollut utelias kaikkea uutta kohtaan ja joitakin kuukausia sitten liityin Buzzadoriksi ja nyt sain vastaanottaa ensimmäisen pakettini. Markkinoinnin kohteena on Surf Essential Oils -pyykinpesuaineet, jotka ovat tulossa markkinoille. Aivan ensimmäisen pistin pesuaineen kovaan testiin: pesin käsin mikrokuituiset lattiapyyhkeeni, jotka säännöllisestä pikapesusta huolimatta tuoksahtivat varsin pahalle koiranpennun pissojen jäljiltä. Ohjeen mukaan ainetta kädenlämpöiseen veteen ja pesemään. Tulokseen olin varsin tyytyväinen, hajut lähtivät. Pyyhkäisinpä kostealla rätillä vielä lattiankin ennen kuin huuhtaisin sen uudestaan ja lopuksi huuhtelin puhtaalla vedellä. Mikrokuituinen liina kun on siitä kiitollinen, että se kuivuu nopeasti joten pääsin pian nuuskimaan miltä kuiva pyykkini tuoksuisi. Aika positiivinen kokemus, vaikkakin mietityttää tarviiko tuo parikseen huuteluainetta ja tarviiko sen olla jotan allergialiiton suosittelemaa ollakseen tuoksutonta? Normaalisti kun kärsin niin paljon staattisesta sähköstä, että käytän huuhteluainetta kaikkeen mahdolliseen pyykkiin. No tähän ongelmaan palaamme varmaan vielä lähitulevaisuudessa jonkin laisen ratkaisun kera.
Nikkin kanssa kävimme koirapuistoilemassa Vermossa. Paikalla oli melkoinen trikkien vallankumois. Vain yksi bluemerle ja kaksi soopelia, kaikki muut olivat trikkejä! Paikalle saapui Nikkin painiystävä soopelipehkopentu Leo. Lisäksi juoksukavereina toimivat Sohvi, Suna ja aika monta pehkoa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Lauantaina Nikki ja Mitra tapasivat toisensa. Mitra hieman ihmetteli Awa-emoaan ja Nikki tutkaili Pavel-isäänsä, mutta muutoin sisarukset tunnistivat toisensa todella nopeasti.
Ulkoisesti ne muistuttavat toisiaan huomattavan paljon edelleen. Mitra on hieman Nikkiä korkeampi, mutta muutoin ei suurempia eroja löydy ulkonäöstä. Luonteensa puolesta Nikki kestää härnäämistä paljon enemmän kun Mitralla tuntuu palavan hermo huomattavan nopeasti Nikkiin verrattuna.
Hauskaa meillä kaikilla kuitenkin oli. Awa seurasi pentujen leikkiä ylhäisesti sivusta ja Pavel puolestaan yritti juoksuttaa pentuja väsyksiin. Ulkona oli niin kuuma, että aika pian poppoo väsähtikin.
Ikävämpi yllätys oli se, kun Nikkistä löytyi seuraavana aamuna kaksi punkkia.
Olen niin tottunut siihen ettei vanhempieni luona käydessä ole tarvinut punkeista huolehtia, että olin suuresti järkyttynyt löydöksistä. Joko Nikki on melkoinen punkkimagneetti tai sitten nuo muut osasivat varoa, koska neljästä koirasta vain Nikki oli saanut punkkeja itseensä.
Viime kesänä Awalla oli yksi punkki (elämänsä ensimmäinen), mutta nyt lienee viisainta laittaa jotain torjunta-ainetta noihin molempiin. Pitänee konsultoida torstaina eläinlääkäriä kun menemme otattamaan Nikkille rokotuksen ja Awa käy verikokeessa ja punnituksessa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Awan riehuntakielto on purettu.
Nyt alkaa olemattomien lihasten metsästys. Tällä hetkellä Nikki ja minä pärjätään Awalle kestävyydessä aivan kevyesti vaikka nopeudessa ei päästäkään lähellekään Awan spurttailuvauhtia.
Tänään käytiin kävelemässä sateisella kalliolla, mutta vettä tuli niin paljon että jätin kameran suosiolla kotiin enkä kaivanut edes kännykkää taskustani. Keli on karmea, mutta onneksi North Ice-puku pitää hyvin vettä ja tuulta, joten oma olo oli lähes siedettävä. Nikki pulahti pari kertaa varsin syvälle vesilammikkoon, joten sille tuli ulkona kylmä. Awaa ei kurja ilma tuntunut pahemmin haittaavan. Ilmeisesti sillä on varsin kivaa kun enää ei tarvitse rajoittaa sen liikkumista.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList




