Archive for the ‘Ruokinta’ Category
Tuuli, Bart ja Dave pyysivät meitä aamulenkille Bisalle. Sääennustushan oli luvannut melkoista myrskyä tälle päivälle, joten mitään alkuperäissuunnitelmia meillä ei ollut.
Hiihtomajan parkkis oli aivan täysi, koska siellä oli joku partiolaisten tapahtuma ja mietimmekin vähän kuinka ruuhkainen metsä onkaan. Eli päädyimme viemään autot ns. peräparkkiin ja lähdimme liikkeelle sieltä.
Keli näytti märältä, mutta silti suhteellisen poutaiselta ainakin alussa, joten rohkein mielin suuntasimme poluille. Pitkospuut olivat todella liukkaat ja paikoitellen myös märät lehdet tekivät polut liukkaiksi, mutta muutoin siellä pärjäsi vallan mainiosti goretex-kengillä. Kummallakin meillä oli päällä vielä Erätukun ulkoilupuvut, joten pienestä sateestakaan ei tarvinut ennakolta välittää.
Puolessa välissä lenkkiä alkoikin pieni tihkusade, mutta se taukosi hetkeksi ja saimme otettua vielä poseerauskuvan lenkkiläisistä. Metsässä oli vain todella hämärää pilvisyyden vuoksi, joten kuvastakin tuli tumma.
Autoille päästyämme laitoin Awalle heti BoT-manttelin päälle ja ihan mielellään Awa sen päällensä halusikin. Sovimme vielä Tuulin kanssa seuraavista tapaamisista ja lähdimme ajelemaan kotiin. Ajoitus oli todella loistava, nimittäin rankkasade alkoi heti parin mutkan jälkeen!
Tätä kirjoittaessa Awa torkkuu manttelinsa kanssa sohvalla ja ulkona sataa rankasti. Reilun tunnin metsässä riehumisen jälkeen voimme onneksi ottaa loppupäivän rennosti lepäillen ja vain pistätyä ulkona jossain sopivassa rakosessa kunhan tuo sade taukoaisi joksikin aikaa. Awa saa herkutella kanankaulalla.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Yritin käydä etsimässä uutta pantaa Awalle, jostain syystä sellaista ei kuitenkaan ollut kahden lähimmän eläintarvikekaupan valikoimissa. Mukaan tarttui kuitenkin ensimmäisestä kaupasta uusi säkillinen Canidae ALS ja toisesta liikkeestä uusi lilan värinen fleksi vanhan kuluneen tilalle sekä toinen blingin-valo iltalenkkien huomiovaloksi.
Awa on nyt syönyt melkein koko säkin sitä Canidae ALS-GrainFree -ruokaa ja ennakko aavisteluistani huolimatta virtsakiteitä ei ole tullut. Ei mahavaivoja eikä kiillotonta karvaa. Ruuassa olevat karpalot ja ananas sekä yrtit tuntuvat toimivan todella hyvin. Jatkamme siis samalla linjalla vaikka ruuassa nyt onkin viljaa taas mukana. Saanpahan syötettyä pakastimesta noi raakalihat pois, jotta sinne myöhemmin mahtuu paremmin ihmistenruokaa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Metsälenkillä katselin Awan hoikistunutta olemusta. Kunnon kamera jäi kotiin, joten pahoittelen kuvan laatua ja varsinkin valoisuutta, mutta eiköhän siitä vähän selvää saa. Varsinkin tästä kuvakulmasta näkyy erittäin hyvin kuinka Awalle on muodostunut lantio ja reisilihaksia. Ei siis ihan turhaa ole olleet nämä pyörälenkit. Niitä jatketaan heti kun emäntä taas jaksaa lenkkeillä.
Ei Awa sentään niin laihalta vielä näytä kuin mitä tämä kuvakulma antaa ymmärtää. Nyt painoa on noin 22kg ja siihen se saa jäädäkin, koska lihaksien kasvu lisää jonkin verran painoa eli tarvetta laihduttaa ei enää ole. Kylkiluutkin tuntuvat jo kunnolla, vaikka eivät näykään kokonaan.
Ruuan suhteen jatketaan Candidaella, se näyttää olevan todella sopiva ruoka Awalle. Lisänä tulee jonkin verran raakaa lihaa ja lihaisia luita ja jossain vaiheessa keittelen vielä puuroa kun tuo kuivaruoka on täysin viljatonta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Älkää heittäkö ohimeneville koirille ruokaa!
Posted by: Minna
Voin kertoa, että varsinkin pyörällä juoksutettavalle koirakolle se on todella vaarallinen temppu. Itse keräilin arvokuuteni rippeet ojan pohjalta kun tällainen järjen riemuvoitto päätti “palkita” koirani heittämällä sille kypsän kananluun kolmisen metriä meiden etupuolelle ja kulkulinjassamme pyörän väärälle sivulle. Pyörä vääntyi ja koira pelästyi, mutta onneksi oli niin hyvin kiinni ettei päässyt juoksemaan auton alle.
Koska Awa jostain syystä päätyi haukkumaan kyseistä ihmistä jo ennen ohitusta, niin otin sen todella lyhyeen hihnaan sivulleni. Juuri kun aloimme olla ihmisen kohdalla tämä ottaa ja heittää herkkupalansa pyörätien toiselle laidalle eteemme. Awa säntää herkun perään ja mun on pakko päästää se pitkään hihnaan etten kaadu suoraan. Jarrutan, mutta nykäisy on niin voimakas etten saa pidettyä tasapainoani ja kaadun pyörän kanssa ojanpenkalle. Awa jäi remmin päähän seisomaan lihakset täristen.
Kömmin ojasta ja totean kyseiselle ihmiselle muutaman valitun sanan siitä miten sitä ruokaa heitellään. Nostan pyörän pystyyn todetakseni ohjaustangon vääntyneen todella pahasti ja toinen vaihde/jarrukahvakin on kääntynyt väärälle puolelle. Onneksi sain väännettyä ohjaustangon takaisin suoraan ja kahvankin paikalleen. Sen jälkeen katsoin maassa lojuvaa luuta ja totesin kyseiselle tyypille, että koiralle ei koskaan saa antaa kypsää kananluuta eikä muutenkaan heitellä mitään ilman lupaa!
Siitä sit nopeasti vaan lenkkiä jatkamaan ettei Awalle tuu mitään traumoja. Onneksi Awa selvisi tilanteesta pelkillä henkisillä kolhuilla kun tällä kertaa en kaatunut sen päälle.
Ja jos jollekin on vielä epäselvää minkä virheen tämä järjen riemuvoitto teki, niin voin luetella useita: 1) kovassa rasituksessa olevaa koiraa ei saa ruokkia. Ruokaa kun ei anneta juuri ennen lenkkiä eikä heti sen jälkeenkään, jotta vältytään vatsalaukun kiertymältä (varsinkin riskirotujen kohdalla), 2) mitään ei heitetä koiralle, koira on saalistava eläin eli se säntää herkun perään usein käskyistä välittämättä ja aiheuttaa turhia vaaratilanteita, 3) vierasta koiraa ei saa ruokkia ilman omistajan lupaa, koira voi myös olla allerginen kyseiselle ruualle, 4) yhdellekään koiralle ei saa antaa kypsää kananluuta. Eli kaikki mahdolliset mokat samalla kertaa. Onnea, siihen ei moni pysty!!!
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Punnitus ja ruuan tarkistus.
Posted by: Minna
Virallinen punnitus on tehty. Awa painaa tällä hetkellä 22,1kg eli on laihtunut joulukuisesta tilanteesta 1,5kg. Samalla laskeskelin, että Canidaen suositusannos olisi 220g/vrk normaalina ainoana ruokana eli me mennään jonkin verran alle sen koska Awa saa päivittäin jonkin verran hedelmiä ja hieman satunnaisia leivänkantoja ja vastaavia lapsilta. Ihan uteliaisuuttani laskin vanhan ruuan eli Purina Pro Plan Adultin suositusannoksen nykykunnossa ja se on peräti 274g/vrk! Ja koska utelias olen niin haen sille vielä annoshinnatkin: Purina 15kg säkillä 1,151€/vrk (välikoon säkillä 1,534€/vrk) ja Canidae ALS-GrainFree 13,6kg säkillä 0,962€/vrk (välikoon säkillä 1.116€/vrk). Ja todettakoon, että välikoon säkkien suosijana olen suorastaan järkyttynyt tuosta yli 40sentin hintaerosta päivää kohden. Ja vielä jos olisin käyttänyt arviossani tuota Canidaen halvempaa versiota eli ALS (=viljallinen, energiamäärä sama) niin välikoon säkillä päivittäishinnaksi tulisi 0,922€/vrk (16kg säkillä 0.735€/vrk).
Halpa ei aina ole hyvää, mutta kallis hintakaan ei nykypäivänä tarkoita varmasti laadukasta tuotetta. Hyvä ja halpa voi olla kaksi eri tuotetta, mutta edullinen ja hyvä voivat mahtua samaan säkkiin, ainakin koiran ruuista puhuttaessa. Ja kun koirat ovat yksilöitä niin toiselle sopii eri ruoka kuin toiselle. En kuitenkaan nää mitään syytä miksi en saisi hyötyä hankkimalla halvempaa ruokaa jos se koiralle paremmin sopii. Säästöön jääneet rahat voi sitten vaikka sijoittaa koiran hemmotteluun tai yhteisiin harrastuksiin. Tai näin tiukan talouden aikojen uhatessa omaan elämiseen tai pahemman päivän varalle säästämiseen.
Tämän hintavertailun jälkeen ja kyseisen ruuan maistuvuuden huomioon ottaen en usko meidän heti vaihtavan ruokamerkkiä toistamiseen ellei ruuan pidempään syöttämisestä seuraa jotain sopivuusongelmia. Ja nyt voin jatkossa syöttää pois ne pakastinta täyttävät kanankaulat ja keitellä tuon kaveriksi vielä loput puurosuurimotkin. Ja jos yhdistelmä toimii niin jatkossa voin siirtyä taas antamaan toisen annoksen yrjölänpuuron mukaelmaani ja toisen kuivaruokaa. Niin on tässä talossa ruokittu koiria jo kymmenisen vuotta ja sama tulee jatkumaan edelleen.
Tämän päivän liikuntakiintiö täytettiin pyöräilemällä noin 4,5km. Seuraavan lenkin pidennyksen osalta kaivoin esiin paikkakunnan nettikartan ja sen matkamittausominaisuuden. Josko saataisiin aikaiseksi sellainen mukavalla pohjalla oleva, mielellään valaistu, hyväpohjainen lenkkireitti. Pyöräteitä tässä kyllä riittää, mutta en haluaisi juoksuttaa Awaa asvaltilla yhtään sen enempää kuin on pakko. Ja vaihteluakin olisi kiva noihin lenkkeihin saada.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tytön ensimmäinen koulupäivä, joten aamurutiinit menivät uusiksi. Aletaan hiljalleen palata arkeen, mutta lopullinen muutos tulee ensi viikon maanantaina kun kaikki palaavat työpaikalle ja talvikausi virallisesti avataan meidän perheessä.
Sateisen päivän jälkeen suuntasimme vermoilemaan. Tällä kertaa menimme sinne Awan kanssa kaksin, mutta onneksi paikalle saapuivat myös lenkkikaverimme Taika ja Selma. Meno ei ollut mitenkään erityisen reipasta ennen kuin paikalle saapui pieni energiapakkaus Sanni. Se sai villittyä suuren osan narttulaumaa juoksemaan ja Awa oli yksi ahkerimmista spurttaajista.
Vähän myöhemmin paikalle saapui 4kk ikäinen amstaffinarttu, joka sai koko lauman piristymään kiertämällä reippaasti tutustumassa kaikkiin paikalla oleviin koiriin ja aiheuttamalla tiukkapipoisimmissa nartuissa inhonväristyksiä liiallisella lähentelyllään. Pentu oli aivan ihastuttava ja sekoittui porukkaan varsin mainiosti.
Jotain positiivistakin tänään huomasin. Galastopin ansiosta Awa ei enää kiinnostanut uroksia. Viimeinkin! Onhan tässä juoksun loppumisesta kulunut jo 2½kk. Jos pentuja olisi tullut niin nekin olisivat olleet jo 4vk ikäisiä. Tämä pistää miettimään, että olisiko aiemminkin urosten kiinnostuksen saanut katoamaan lääkitsemisellä? Tosin mä vastustan muutoinkin turhaa lääkintää, joten ehkä yksin omaan siitä syystä en lääkitsisi jatkossakaan.
Tänään myös päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja punnita Awan saaman ruuan määrän. Haluan saada Awan hoikistumaan, mutta pitää lihakset joten oikea ruuan määrä suhteessa liikuntaan on varsin tärkeä juttu. Tänään en jaksa kaivaa henkilövaakaa kaapista, mutta huomenna teen senkin ja määrittelen ruoka-annoksen uudestaan. Mahtaa Awalla olla nälkä kun se muutenkin näyttelee aina nälkiintynyttä jo nykyiselläkin ruokavaliolla. No mitään ei saa ilmaiseksi, jos samalla hoikentuis itsekin kun liikunta lisääntyy… tai sit ei, kun musta on kyse.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään odottelimme sopivaa rakoa sateesta, jotta pääsemme tekemään päivittäisen pyörälenkkimme. Sellainen onneksi järjestyikin ja pääsimme matkaan. Selkeästi Awa on oppinut reitin, se ennakoi jokaisen käännöksen ja tien ylittämisen. Vaihtelua lenkkiin toi löytämäni uusi pyörätienpätkä ja meidät pysäyttänyt ranskalainen herrasmies, joka kysyi reittiopastusta. Tuli itsekin veryteltyä hieman kankeaa englantiani.
Illalla maisteltiin taas loistavalla ruokahalulla Canidaeta, jota oli puolet nappula-annoksesta. Loppuosa oli vielä jäljellä olevaa Purinaa.
Huomiselle on tiedossa muuta liikuntaa ja tiistaina 99% varmuudella suuntaamme jälleen vermoilemaan ja sivistämään itseämme.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Eilen ja tänään ollaan Awan kanssa käyty poimimassa marjoja jokaisella metsälenkillä. Eilen mukaan tarttui piirakallisen verran mustikkaa, jota vielä täydensimme aamulenkillä. Iltapäivän lenkillä osuimme ahomansikoiden esiintymään ja niitäkin lähti mukaan toista desiä, osa vielä varsin isoja, ja silti sinne jäi keräämättäkin vaikka kuinka paljon.
Awa, barffari omasta halustaan, päätti täydentää omaa ruokavaliotaan syömällä mansikkaa suoraan puskasta, mustikat maistuivat myös ja Awa näyttikin lähinnä laiduntavan. Sainkin pitää silmän tarkkana ettei Awa syönyt kaikkia parhaita mansikkavarpuja tyhjäksi. Noiden lisäksi on tänään maisteltu punaviinimarjaa suoraan pensaasta, herneitä palkoineen sekä ihan tavallista mansikkaa. Kurkkua ja tomaattia lienee turha mainita, koska ne kuuluvat jo ennalta ruokavalioon. Lihoja ei sentään käy itse poimimassa pakasteesta.
Päivällä oli taas sen verran kuuma, että Awa makoili viilennysloimi päällä pihalla meidän seurana puruluuta massuttaen, ja taisipa siinä jokunen herkullinen apilankukkakin päätyä mahaan asti.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kuten eilen vermolla soville, suuntasimme Taikan ja Selman seuraksi Bisajärven metsälenkille. Tytöt leikkivät hieman ja liikkuivat nätisti mukana. Mustikat olivat kypsiä ja niitäkin maisteltiin hieman. Lenkkinamuina meillä oli laihisrinkiläisten vuoksi kurkkukuutioita, jotka tekivät kauppansa yllättävän hyvin jopa kasvisnirsoilijoille. Lenkille kertyi aikaa puolitoista tuntia, ilma oli sen verran hiostava, että siinäkin vauhdissa oli ihan riittämiin.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Multa kysyttiin jokin aika sitten mitä Awa syö kun sen turkki on niin kiiltävä. Mun mielestä kun Awa ei syö mitään kovin erikoista. Kuivaruokaa, satunnaisesti yrjölänpuuroa ja raakaa lihaa sekä vihanneksien ja ihmisruokien tähteitä. Merkittävimpänä ja säännöllisimpänä lisänä on omenankarat.
Awa söi pentuaikansa Eaglen ruokia ja säännöllisesti yrjölänpuuroa, koska vanhempi koira oli samalla ruokavaliolla. Välillä innostuin kokeilemaan muutaman kilon NEUta, mutta sen saatavuus oli niin heikkoa että koin helpommaksi tehdä puur0t itse. Jossain vaiheessa sitten Eaglen saatavuus alkoi olla ongelma (ts. sitä myyvän kaupan aukiolo ajat) ja Vauhti-Raksu muutti toimitusaikojaan siten, että koin tilaamisen hankalaksi. Vaihdoimme sen jälkeen saksanpaimenkoira-aikojen luottomerkkiin Purina Pro Planiin. Siitä syötettiin pariakin eri vaihtoehtoa ja ruoka maistuu edelleen mainiosti. (Ja mikäpä Awalle ei maistuisi, toim. huom.)
Nyt kuitenkin tuntuu, että koiranruokien hinta on nousemassa pilviin ja etsin silleen puolivakavissani korvaavaa merkkiä. Viime näyttelyssä sitten osui kohdalle esittelijä, jonka ruoka sekä kuulosti hyvälle että on noin kympin tai kaksi säkiltä Purinaa edullisempaa. Lisäksi sitä saa tuosta läheltä useammastakin paikasta. Kyseessä on Canidae ALS (kana-riisi on vielä edullisempaa). Sarjasta on myös tarjolla viljaton ruoka barffaajille matkamuonaksi sekä vilja-allergikoille. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli ANF -sarja jonka kaikki ruuat on pakattu suojakaasuun (sama tekniikka kuin ruokakauppojen valmiiksi pakatuissa lihoissa), jotta ruoka säästyy varastopunkeilta. Lisäksi koko ruokasarja on tehty ilman venhää ja maissia. Tämän sarjan ruuat eivät ole sen halvempia kuin muutkaan, mutta jos niitä pystytään syöttämään varastopunkeille allergisoituneille koirille, niin sarja on kokeilemisen arvoinen. Molempien sarjojen maahantuoja on Best Premiums, jonka sivulta löytyy lista jälleenmyyjistä sekä tiedot ruokien suositushinnoista.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
