Archive for the ‘Ruokinta’ Category
Siitä on näköjään vierähtänyt jo melkoinen tovi kun viimeksi olen tänne kirjoittanut. Moni asia on muuttunut ja paljon on tapahtunut.
Ensimmäkin Tehobaktin syöttäminen ei ollut hyvä ratkaisu. Se ilmeisesti esti kortisonin imeytymistä, koska Awan veriarvot heikkenivät varsin rajusti kuukauden aikana. Keskusteltuani eläinlääkärimme kanssa päädyttiin jatkamaan lähes entisellä annostuksella ja jättämään täysin Tehobaktin antaminen. Tilalle tuli tarvittaessa annettava Canicur Pro. Jo kahden viikon jälkeen veriarvot olivat kohonneet huomattavasti, vaikka kortisoniannosta ei nostettu lainkaan.
Samaisella lääkärikäynnillä Awa alkoi hilseillä ihan hirveästi ja näyte otettiin välittömästi ja siitä löytyi hilsepunkki. Päädyimme lääkitsemään sitä ulkoisesti Strongholdilla, ettei Awan maha rasitu yhtään enempää. Annan siis 3 annosta Strongholdia molemmille koirille 2 viikon välein.
Veriarvojen parannuttua Awa on tullut todella leikkisäksi ja energiseksi. Remmilenkit on välillä yhtä tuskaa kun Awa haastaa Nikkiä leikkimään ja riehuu kuin pahainen pentu. Joskus tuntuu, että Nikki on vanhempi kuin Awa, ainakin käytöksen perusteella. Tosin osan Nikkin käytöksestä varmastikin selittää sen ensimmäiset juoksut.
Nikkin juoksujen ja tuon hilsepunkin takia ollaan oltu eristyksissä lähes kuukausi. Pari kertaa ollaan nyt tavattu tuttuja narttuja, mutta uroksia ei olla nähty kuukauteen. Parhaani mukaan olen pyrkinyt juoksuttamaan koiria umpihangessa, jotta saisivat purkaa pahinta turhautumistaan. Metsässä on varmaan metri lunta ja mulla on ollut koko kuukauden auton kanssa ongelmia, joten kunnollisille pitkille metsälenkeillekään ei olla päästy ja koirapuistot on olleet täysin kiellettyjen listalla.
Nikkin kanssa kävimme syksyllä pentukurssin ja nyt olen parhaani mukaan yrittänyt jatkaa kouluttamista kotona. Ollaan opeteltu ohituksia (Nikki näyttää olevan varsin pehmeä koira, koska yksi paha jättää aika pitkät jäljet jos se tulee ulkopuolelta vaikka kestääkin mun komentamista) ja ulkopuolisiin ärsykkeisiin reagoimattomuutta. Tietyt asiat on edelleen hillittömän pelottavia (henki pihisten kiskovat vastaantulijat erityisesti), mutta edistystä on tullut pienin askelin lähes kaikkialla.
Paksu lumi ei tunnu Nikkiä haittaavan, sinne se kiipeää umpihankeen ja pyörähtää itsellensä tasaisen alustan tarpeiden tekemistä varten. Awasta se näyttää olevan aika ällöttävä ajatus. Vastaavasti Awa juoksee kepin perässä vaikka metrisen lumivallin läpi ja Nikki odottaa, jotta Awan tekemä ura on tarpeeksi helppo kulkea… Jälleen mulla on siis kaksi koiraa, joiden luonteet eroavat selkeästi toisistaan vaikka niissä on paljon samaakin.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tällä viikolla koirat ovat saaneet viilennyksekseen syödä jäisiä luita. Sillä saakin hampaat aika hyvin puhdistettua, mutta ainakin Awalla on paha taipumus järsiä luunsa niin etteivät yläkulmahampaat puhdistu. Niinpä tilasin oikeita hammaskivenpoistoon tarkoitettuja instrumentteja (ihmisten, käytöstä poistettuja ja steriloituja), jotka saapuivat tänään. Heti ensimmäisenä päätin testata niitä Awan hampaisiin ja nyt on hampaat hienot!
Nikkin kulmurit ovat vielä ylhäältä vielä vaihtumatta ja alhaalta ne on niin uudet ettei niissä voisikaan olla mitään.
Eilen tuli myös tulokset Awan viimesimmistä verikokeista ja pääsimme tänään antamaan ensimmäisen pienennetyn annoksen kortisonia. Antibiootti jatkuu vielä entisellä annoksellaan ja maanantaina mennään ottamaan uudet keuhkokuvat ja tarkistamaan paranemistilannetta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Koska omasta edellisestä pennusta on jo aikaa vuosia, neljä jos tarkkoja ollaan, niin päätin ihan perehtyä siihen mitä kaikkea mun on huomioitava. Osansa varmaan tekee sekin ettei tällä hetkellä kotona ole yhtään koiraa.
Markkinointikoneisto tekee kaikenlaisia listoja missä kerrotaan mitä kaikkea on pakko ostaa ennen kuin koira edes muuttaa kotiin. Siis vähän samaan tapaan kuin ihmisvauvoille listataan vähimmäistarvikkeet, joita ilman ei pärjää (todellako?). Muutamia asioita on tietysti, joita ilman ei todellakaan pärjää kuten ruoka- ja vesikipot sekä pennun oma ruoka, mutta kaikessa muussa on paljon valinnan varaa.
Pennun ruuasta kannattaa keskustella ko. pennun kasvattajan kanssa. Hänen tietää mitä pentu on syönyt ja on muutenkin suositeltavaa ettei pennun ruokaa vaihdeta samalla kertaa kun se muuttaa uuteen kotiin, joten sitä samaa ruokaa kannattaa ostaa alkuun vaikka myöhemmin olisi tarkoitus ruokkia pentua toisella ruokamerkillä tai peräti toisella tavalla (kuivamuona/barf/kotiruoka). Pennun elämässä on muuton aikaan paljon stressiä, joten sitä ei kannata rasittaa täydellisellä ruokavalion vaihdoksella juuri sillä hetkellä.
Pennulla pitää myös olla oikean kokoiset ruoka- ja vesikipot, joista se pystyy turvallisesti ja kuroittelematta syömään. Alkuun ruokakippona voi toimia vaikka vanha lautanen ja ruokamäärän ja pennun kasvaessa voi ostaa aikuiskokoisen ruokakipon.
Lisäksi pennulle on hyvä luoda valmiiksi oma lepopaikka. Paikan voi tehdä pahvilaatikosta ja vanhasta huovasta (kuva on vuodelta 1994) yhtä hyvin kuin ostaa valmiin pedin kaupasta. Tärkeintä alussa on se, että lepopaikasta tulee oikeasti sellainen paikka, että kukaan ei häiritse pentua silloin kun pentu sinne menee. Mikäli tarkoitus on pennun kanssa matkustella tai käydä näyttelyissä voi pennun oman paikan perustaa myös näyttelyhäkkiin, jolloin erillistä totuttamista häkkiin ei enää myöhemmin tarvita.
Panta kannattaa olla kevyt, mutta tukeva ja hihnan sellainen jossa on kevyt lukko (ettei se paina pantaa pennun kaulassa) ja hyvä pitää kädessä. Fleksiä en missään nimessä suosittele pennun ensimmäiseksi hihnaksi. On paljon viisaampaa opettaa pentu kulkemaan vetämättä hihnassa ja vasta sen jälkeen siirtyä fleksiin jos sellaista haluaa käyttää.
Ostoslistalle on hyvä varsin varhaisessa vaiheessa lisätä kunnolliset koirien kynsisakset. Aivan pienen pennun kynsiä voi kyllä kätevästi leikata ihmisten kynsileikkureillakin, mutta ne sakset on paljon paremmat.
Ennen pennun kotiin tuloa kannattaa tehdä sellainen perussiivous, jossa käydään läpi kaikki lattian rajassa olevat tavarat ja siirretään erityisen kielletyt pois ulottuvilta. Lisäksi pennulle kannattaa hankkia muutamia luvallisia leluja (en suosittele vanhoja sukkia tai kenkiä, koska pentu ei eroita vanhaa uudesta ja oppii luvan kanssa järsimään käyttötavaroita!) ja muutamia puruluita tai vastaavia helpottamaan kasvavien hampaiden kutinaa.
Tämän lisäksi on hyvä käydä koko perheen kanssa läpi muutamat yhteiset pelisäännöt: saako pentu oleilla sängyssä/sohvalla, missä pentu oleilee jäädesään yksin kotiin (tarvitaanko koiraportteja?), kuka huolehtii pennun ruokkimisesta (vastuuhenkilö, joka tietää onko pentu saanut ruokansa) ja miten ulkoiluttamisesta ja sisäsiisteyden opettamisesta huolehditaan.
Loput tavarat voi ostaa sitä mukaa kun niille tulee tarvetta. On ihan turhaa oletuksena ostaa D.A.P.-haihdutinta, sitruunapantaa ja toppahaalaria.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Pennuilla oli tänään sirutuspäivä.
Nyt on jokainen luotettavasti (ainakin sirunlukijalla
) erotettavissa toisistaan. Tosin oikean pennun siruttaminen oikealla sirulla oli koitua haasteelliseksi tehtäväksi. Onneksi oli viikkoa aikaisemmin otetut poseerauskuvat, joihin pentuja saattoi verrata. (Kyllä blue merle pentujen kanssa on paljon helpompaa!)
Tyypit ottivat sirunsa vastaan tyynen rauhallisina paitsi Malkin, sen oli oltava erilainen myös tässä asiassa. Malkin teki kuolemaa jo pelkästä kevyestä sirutusotteesta (sylissä + päästä kevyt ote).
Uusien asioiden listalle lisättiin myös uusi isompi liikkumatila kun pennut pääsivät levittäytymään myös keittiön puolelle. Tutkittavaa aluetta siis riitti, ja niitä uusia tavaroita leluista ja huonekaluista pölynimuriin asti.
Sirutuskokemuksen ja uuden tilan tutkimisen jälkeen pennut pääsivät vielä maitokaupalle. Kun pulleroiset masut olivat täynnä maitoa saapui suuren suuri väsymys ja oli aika mennä lepäämään.
Mennessäni vein Awalle reilun pussillisen Candidae ALS GrainFree ruokaa, josko sillä saisi emälle painoa takaisin ja maidontuotantoa vähenemään. Awa nimittäin syö ihan hirveästi ja tuottaa edelleen maitoa melkoiset määrät. Ja jälkiruuaksi herkullisen tuoreen porkkanan, joka piti asianmukaisella hartaudella hotkaista parilla puraisulla
parempiin suihin.
Viimeiseksi kuvaksi lisään tähän Nikkin, jonka poseeraustaidot eivät kovin paljon emästään jälkeen jää. Ainakaan vielä se ei ole oppinut näyttämään kieltään kuvaajalle, kuten emällään on kiusallinen tapa tehdä.
Ensi viikolla olisi silmätarkastus, jonka tuloksia saamme jännittää(?) keskiviikkona. Sen jälkeen ei enää menekään pitkää aikaa kun pennut lennähtävät omiin koteihinsa. Enää yksi pentu etsii itselleen (sijoitus-)kotia tositarkoituksella… Tarkempia tietoja kasvattajan sivuilta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Pieniä ongelmia oli ilmeisesti palveluntarjoajan päässä kun en päässyt muutamaan päivään päivittämään sivujani.
Kävin viime viikon torstaina katsomassa pentuetta ja leikkasin taas koko katraan kynnet. Nyt alkaa olla itselläkin jo otteet hallinnassa ja leikkaaminen sujui paremmin kuin viime kerralla.
Päivän suurin tapahtuma pentujen osalta oli päästä syöttämään niille ensimmäisiä jauhelihamuruja. Ensin ihmeteltiin ja makusteltiin kunnes ravinto havaittiin kelvolliseksi ja jopa sangen herkulliseksi.
Näissä kuvissa pennuilla on kaikilla masut täynnä maitoa ja jauhelihaa. Muutoin näistä ei enää tahdo saadakaan rauhallisia poseerauksia.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Ollaan Awan kanssa nautiskeltu rauhallisesta viikonlopusta kotona. Kumpanakin päivänä käytiin kävelemässä tunnin rauhallinen lenkki vähän poikkeavampia polkuja, että Awa sai hajuaistilleen ja mielelleen töitä. Ja hyvinhan tuo mielen virkistys tuli tarpeeseen.
Lenkillä kohdatiin paljon mielenkiintoisia asioita; toisia koiria, pieniä lapsia, lumenkolaajia ja niitä ISOJA lumikasoja, joiden päälle Awa ei enää kyennyt kiipeämään. Awaa välillä vähän hämmensi oma kankeutensa ja se arvioikin muutaman kerran omat kykynsä reilusti yläkanttiin – ja pettyi.
Lauantaina kävimme myös viimeisen kerran tällä kokonpanolla anoppilassa ja siellä huomasimme Awan nisästä valuneen pari tippaa maitoa. Ja kotiin päästyään Awa oli varsin väsyneen oloinen.
Sunnuntaina saatiin kotiin säkillinen Canidae-ruokaa, jonka ostin kaverin kautta lähes puoleen hintaan. Tosin se jää odottamaan sitä kun Awa palaa kotiin.
Eihän tässä enää muutenkaan ole kuin neljä päivää jäljellä siihen kun Awa muuttaa pentulaan rauhoittumaan. Kotona ollaan muutenkin petailtu jo omaakin petipaikkaa ja sohvat on kovilla kun Awa valmistelee itselleen mieluisia makuupaikkoja.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään saimme odotusajan erikoisruuan kotiin. Sijoitusnartun erikoisruuathan maksaa koiran sijoittaja, joten tänään pääsimme tutustumaan uuteen ruokaan. Tutkin annostusta säkin kyljestä ja aika hyvin painon mukaan olen omaakin ruokaa tarjoillut (siis osannut lisätä oikeassa suhteessa). Onneksi kuitenkin tajusin kaivaa keittiövaakani esiin ja punnita uudet nappulat.
Vanhaa ruokaa 2dl painaa saman verran kuin uutta ruokaa 3,5dl! Eli ruoka-annoksen koko kasvoi huomattavasti. No nyt mennään näillä ja ensi viikolla lisätään ruokaa taas. Ainakin ruoka oli maistuvaa ja niin pienirakeista, että Awa kerrankin joutui rauhoittumaan syödessään eikä pystynyt vain hotkimaan ruokaansa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Eilen sovin kasvattajan kanssa, että alan lisätä Awalle annettavan ruuan määrää. Ei noilla linjoilla saisi painaa niin vähää kuin Awa painaa kun vertaa sitä painoa kesälliseen sportti-ilmeeseen. Hyvin maistui isompikin annos, josko Awa ei ole koskaan kippoon ruokaa jättänyt. Tassukin tuli samalla lääkittyä. Ja nyt torkuille odottamaan, että ihmiset pääsevät liikkeelle ja sen jälkeen ulkoilemaan.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Aamulla heräsin siihen, kun Awa oksensi. Jostain syystä siinä vaiheessa herää välittömästi aivan pirteäksi, vaikka normaalisti aamuheräämiset ovatkin hitaita ja jotenkin tahmeita. Oksennus löytyi sitten sen omalta lattiatyynyltä eli pääsin aika vähällä pesemisen suhteen. Pian Awa kuitenkin alkoi täristä siihen malliin, että sillä on todella kiire ulos ja niinpä pyysin miehen pukemaan nopeasti päälleen ja lähtemään pihalle. Sillä aikaa saisin siivota sotkut ja valmistella muutoin aamua.
Niiden palattua ulkoa annoin uuden annoksen Attapektiä ja reilun lorauksen piimää. Piimä ei oikein tuntunut maistuvan, mutta puolta tuntia myöhemmin Awa kuitenkin suostui syömään ruokansa (ajattelin sen helpottavan oloa jos kyse on vain liian vahvasta ruuasta), pakkohan sen on energiaa jostain saada kun mulla ei kaapissa sattunut Canicuriakaan olemaan, Nutrisalista puhumattakaan.
Tekstailin heti töihin päästyäni eläinlääkärikaverilleni ja kysyin olisiko hänellä työpäivässään Awan kokoista koloa mikäli tilanne ei lähde paranemaan. Miehen opastin käyttämään koiraa riittävän usein pihalla ja antamaan sille uuden annoksen piimää vielä keskellä päivää. Sainkin puolen päivän jälkeen kotoa tiedon, että maha on rauhoittunut ja Awa nukkuu eli pahin on ohi.
Kotiin päästyämme käytin Awaa vielä pariin otteeseen ulkona, mutta tilanne oli selkeästi parantunut ja ripuli loppunut. Muutoin otimme hyvin rauhallisesti ja iltaruuan tarjosin runsaalla piimällä.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kaverini soitti ja kysyi haluanko Awalle tuoreen hirvenluun. Ja halusinhan minä. Niinpä sovimme ulkoilutreffit vesitorninmäelle ja päästimme koirat kirmaamaan siellä keskenään. Bart, Dave ja Awa pitivät omaa hippaleikkiään ja me puhuimme työtilanteesta ja possunuhasta. Eritysesti puhe liikkui yleisessä puolikuntoisena töissä olemiseen ja sitä kautta tartunnan levittämiseen (elintarviketelollisuus, palvelualat) kun nykyisen yt-neuvotteluiden ja laman värittämän työelämän kelkasta ei uskalleta hypätä sivuun edes sairastamisen ajaksi, jotta päästäisiin nopeasti kuntoon. Eipä siis ihme, että työikäisillä normaali nuhakuumekin aiheuttaa vakavia jälkitauteja kun elimistön ei anneta levätä!
Sain siis mukaani ilmeisesti vasasta lähtöisin olevan lapaluun mukaani. Kotona annoin sen suoraan Awalle muistamatta lainkaan kuinka vahvaa hirvenliha on. Ja tyhmästä päästähän kärsii koko ihminen, kuten myöhemmin saan huomata… Awa kiitti ja rouskutti sitä innoissaan.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
