Archive for the ‘Awa’ Category
Odotuksia vai toteutumatta jääviä haaveita
Posted by: Minna
Aikansa kutankin, olisi mummoni sanonut. Tarkoittaen ettei mikään kestä ikuisesti. Tai ehkä jotkut asiat kestävätkin, mutta me ihmiset muutumme. Olen aloittanut tämän blogin pitämisen joulukuun viimeisenä päivänä 2008 ja alkuun kirjoitinkin melkein joka päivä. Ensin alkuun olin hyvin skeptinen jaksanko kirjoittaa edes kuukautta, mutta onhan tuosta kulunut jo kohta kolme vuotta. Se on äärimmäisen pitkä aika ihmiselle, joka ei ole koskaan pitänyt edes teininä päiväkirjaa. Omalla tavallaan aiheen rajaaminen pelkiin koiriin on selkiyttänyt sitä mistä tänne kirjoitan. Toisaalta selkeästi huomaan vanhoja lukiessani kuinka Awan vakavan sairastumisen tajuamisen jälkeen elämä alkoi pyöriä muuallakin kuin netin ihmeellisessä maailmassa. Tai sanotaanko, että en halunnut jakaa sitä ahdistusta puolen maailman kanssa ja mitään hyvää en enää ehtinyt kaivaa esiin.
Näistä naarmuista kaikki lähti liikkeelle.
Elämä pyöri lääkityksen, koiran seurannan ja lääkärikäyntien jälkeisten puheluiden odottamisien ympärillä. Jokaisella kerralla mentiin suurin toivein lääkäriin ja seuraavat pari päivää odoteltiin paniikinomaisen toivon kera puhelua, joka kertoisi onko tilanne parempi kuin kuukautta aikaisemmin. Nyt onnekseni voin todeta, että Awa on terve ja elossa. Mutta kuinka pienestä kaikki olisikaan ollut kiinni…
Viimeisen kahden vuoden aikana on saanut todeta, että elämä tuo tielleni juuri sitä mitä tarvitsen vaikka saadessani en sitä vielä välttämättä tiedosta tarvitsevani. Juuri kun Awa oli sairastunut sain työpaikallani mahdollisuuden lisäansioihin ja parempiin työaikajoustoihin. Ilman niitä mulla ei olisi ollut mahdollisuutta rahallisesti ja ajallisesti hoitaa Awaa terveeksi. Ja mikä etiäinen oli minut saanut vuosia aikaisemmin ottamaan vakuutuksenkin niin, että vakuutuskausi katkesi juuri siinä kohtaa kun vuosittainen korvaussumma oli täyttymässä (noin 100€ jäi käyttämättä siitä kaudesta). Ja ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että tajusin viedä koiran ajoissa tutkittavaksi ja ystävänäni on eläinlääkäri, joka osasi ja rohkeni heti alkuun epäillä oikeaa tautia. Mikäli me olisimme toimineent viikonkaan myöhässä mulla ei ehkä olisi Awaa, sen verran hurjaa luettavaa oli ensimmäiset verikoetulokset.
Paria vuotta aikaisemmin mulla oli haaveena aloittaa agility Awan kanssa. Aloitus siirtyi, koska sopivaa koulutusryhmäpaikkaa ei löytynyt ja sen jälkeen kasvattaja päätti käyttää oikeutensa ja astuttaa Awan. Ja kun vihdoin viimein sain koiran kotiin, niin se sairastui ja taas saimme siirtää haaveemme agilitystä historiaan. Välillä epäilytti suuresti tuleeko tuosta koirasta enää mitään. Kiitän tuesta ja myötäelämisestä Saria ja Tiinaa sekä metsälenkkiystäviäni (Tuuli, Salla ja Nina), jotka jaksoivat kerrasta toiseen kuunnella kuinka minä vuoroin herättelin toiveita Awan selviämisestä ja seuraavalla kerralla mietin onko mun pakko luovuttaa ja tehdä viimeinen palvelus vai sinnitelläänkö vielä hetki. Ja se peruskysymys: koska on oikea hetki tehdä rakkaalle lemmikille se viimeinen palvelus?
Awa kuitenkin halusi elää ja lopulta lähes päivälleen vuosi sairastumisensa jälkeen Awa sai viimeisen pillerinsä ja todettiin terveeksi. Ja välittömästi tämän jälkeen me päästiin agilitykoulutusryhmään. Karsintatilaisuudessa oli yli 100 koirakkoa, joista vain 30 sai kouluspaikan ja me oltiin yksi niistä. Seuraava tavoite voisi olla se, että pystymme suorittamaan kaikki kentällä olevat esteet ja uskaltaisimme epäviralliselle hyppyradalle kisaamaan. Sen pidemmälle en uskalla edes haaveilla. Hauskaa pidetään niin kauan kun sitä kestää, sen jälkeen suuntaamme taas kohti uusia haasteita.
Viimeiset pari vuotta ovat opettaneet minulle paljon. Niin stressin hallintaa kuin luottamusta siihen, että kaikella tapahtuvalla on syynsä. Vastavirtaan uiminen ei välttämättä auta kuin hidastamalla kehitystä, siispä miksi potkia vastaan kun helpommalla pääsee soljuessa tapahtumien mukana. En tosin koskaan ole ollut kovin sopulilaumaan sopeutuva yksilö, vaan ennemminkin omia polkujani tallaava… ilves?
Tämän syksyn ja ilmeisesti tulevan talvenkin teema näyttää olevan odottaminen, useammallakin rintamalla. Mun hermorakenteellani se tosin tulee olemaan pitkä ja piinallinen kausi. Odotan, että ne kuuluisat Jotkut Muut tekee päätöksensä mun elämästäni, jotta voin itse toimia annettujen päätösten pohjalta. Tässä odotellessa sijaistoimintona varmaan tulee jatkettua elämäntaparemonttia, johonkin se turhautuminenkin pitää purkaa kun ei uskalla ottaa riskiä, että painostan liikaa sitä Jotain Muuta ja pahennan omalla toiminnallani lopputulosta. Pahinta on se, kun lopulta asioita miettiessään (ja sitä miettimisaikaa on nyt ihan liikaa) ei enää itsekään tiedä mikä olisi ihanteellinen lopputulos. Tiedän mitä haluaisin, mutta onko se lopulta kuitenkaan hyväksi kokonaisuuden kannalta? Miksi ei vain voisi olla tylysti itsekäs ja ottaa sen mitä haluaa ja vähät välittää siitä mitä muut ovat valmiita vapaaehtoisesti tarjoamaan?
Ja nyt mä tuolla edellisellä lauseella sitten tuhosin koko eilisen päivän sanomani. Ehkä minunkin on aika tunnustaa olevani välillä ihan tavallinen itsekäs ihminen.
Ei tämä riitä, ei se tähän jää
Sun seuraavaan elämään
Aion myös löytää
En siitä suostuisi häviämään
Aioin löytää tieni sinun uuteen elämään
(JK: 1 – 2 – 3a -4 – 5a – 6 vai 1a -2 -3a -4 – 5 – 6 ?)
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Valeraskaus, tuo vihon viimeinen riesa. Onhan se omalla tavallaan huvittavaa ja suloista, kun narttu hoitaa pehmoleluja, mutta kun se osuu omaan laumaan niin hermo meinaa mennä. Nikki päätti sitten tosissaan, että se saa pentuja… ensin raavittiin pesää kasaan ja löytyi yksi ihana road kill pehmo kannettavaksi. Siinä vaiheessa en vielä pahemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, koska aikaisemmin se on vaan erittänyt maitoa, mutta ei hoitanut mitään. Sitten yhdestä tuli yllättäen neljä, jotka kasattiin sohvan nurkkaan ja maattiin vieressä. Välillä tökittiin kuonolla kun ne ei tajunneet olla eläviä. Awalle muristiin rumasti ja Awa totes, ettei tyttären tarvi hyppiä nenille vaikka olisi kuinka hormonit sekaisin. Myöskään aamukahviseuraksi ei enää tullut kuin Awa. Nikki nökötti sohvalla odottamassa sitä kun murot kolahtaa kippoon ja pikaista ulkoilua. Galastop sentään esti maidon erittymisen, mutta tuon pään resetointiin siitäkään ei ollut pika-apua. Nyt alkaa käytös vähän helpottaa, mutta onpa ollut melkoinen viikko. Ehkä siitä tulee ylihuolehtiva emo aikanaan, mutta muussa tapauksessa mä en kyllä jaksa katsella tuollaista käytöstä kahta kertaa vuodessa. Katsotaan nyt onko Awa samassa tilassa kuukauden kuluttua vai meneekö sillä helpommalla ohi.
Awan kanssa ollaan palattu agilityn pariin. Ohjatuissa treeneissä saatiin taas läksyjä ja sunnuntaina käytiin sitten suorittamassa läksyjä. Lämmittelyksi otettiin jumppasarjaa muutama kerta alle ja sitten siirryttiin läksyjen pariin. Rengas tuotti niin paljon tuskaa, että olin jo luovuttaa ennen kuin sain onnistuneita suorituksia edes kahta peräkkäin varmistaakseni, että Awa todella on sisäistänyt sen mitä renkaan kanssa pitää tehdä. Toisena läksynä pyrittiin parantamaan ponnistustekniikkaa muurilla. Rakensin radan, jossa oli hyppy, muuri ja putki. Aloitimme treenit pelkällä muurilla ja seuraavaksi lisäsin putken vauhdittajaksi. Seuraava variaatio oli muuri – putki – muuri – hyppy eli lisää vauhtia ja kulmaa onnistukseen, jotta saadaan hypyn liitorata matalammaksi. Hyppy lopussa oli vain eteen irtoamista varten, jotta vauhti ei pysähdy muurin jälkeen. Tämä harjoitus oli Awasta hurjan hauska! Se jopa lähti suorittamaan putkea ”väärään” suuntaan saadakseen muurille vinon lähestymisen heti kun oma ohjaukseni oli hieman epäselvä. Aika tiukalla otteella sain viedä Awan putkelle saadakseni sen suorittamaan putken haluamaani suuntaan. Tämän jälkeen totesin, että muut kerrattavat asiat jätetään toiseen kertaa ja lähdetään kotiin hyvällä mielellä. Back-on-track Awalle niskaan ja rento kävelylenkki ennen kotiin autoilua.
Oma mieli oli loistava onnistuneiden treenien jäljiltä ja syksyinen ilmakaan ei ollut hassumpi siinä vaiheessa. Kehä III:lla ihmettelin ruuhkautunutta liikennettä ja lopulta syyksi paljastui ihmisen jonottavan Ikeaan ostoksille! Eikö ihmisillä oikeasti ole pyhäpäivänä muuta tekemistä kuin shoppailu. Missä on kaikki ulkoilu ihanassa syyssäässä ja muuten vain rento lepopäivän vietto?
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Me voidaan aloittaa kuvilla elokuun “perhetapaamisesta” eli Awa ja Nikki tapasivat Pavel-isän ja Mitra-pojan. Tästä porukasta lienee mahdotonta saada siistiä kuvaa ilman, että kaikki kytketään hihnoihin ja pakotetaan ojennukseen, joten esitellään porukka tällä tavalla aktiivisena leikkimässä keskenään.
Käväistiin taas Toholammilla sukuloimassa ja Tiina saapui poikien kanssa paikalle, niin päästiin perinteisesti juoksuttamaan koiria veljeni pelloille. Tämäkin perinne täyttää ensi jouluna 10 vuotta! Ensimmäisen kerran tämä toteutettiin joulun pyhinä 2001. Pakkasta oli mukavat -27′C ja kamerat jähmettyivät aika nopeasti. En muista onko mulla edes tallessa niiltä ajoilta yhtään kuvaa. Koirina meillä Tiinan kanssa olivat silloin veljekset Secret Affair’s Power of Three “Leksa” ja Secret Affair’s Plenty of Love “Masi”. Awa ja Pavelkin ovat sukua keskenään, vaikkakaan ei ihan noin läheistä ja nyt meillä on jälleen saman pentueen koirat nuorimmaisina.
Mutta hyvin näytti laumajärjestys perheessä muodostuvan. Paavo-isä antoi kurinpidolliset ohjakset Awalle, joka suvereenisti pisti perheen nuorison ojennukseen. Nikki ja Mitra leikkivät nätisti keskenään ja innostuivatpa vanhemmatkin välillä mukaan juoksemiseen vaikka jättivätkin painimisen vähemmälle.
Ja mukaan myös sivukuvia. Taka-alalla Mitra ja edessä Nikki. Toisessa kuvassa Pavelin pää sekä sporttieksi muuntautunut Awa. Tässä alkaa jo vähän näkyä Awan agilityharrastuksen kautta hankittujen lihaksien muotoutuminen.
Nyt on molempien omien koirien juoksut kärsitty ja päästään viimein hormoonihirviöistä eroon ja normaaliin elämänrytmiin treeneineen ja kimppalenkkeineen. Torstaina olisi tarkoitus jatkaa Awan kanssa agilityryhmässä siihen asti kun ulkona kelit antaa myöden turvallisesti treenata. Nikkin treenit saavat odottaa siihen asti että saan oman käteni kuntoon, sen kanssa kun yksikätisenä ei oikein mitään pysty tekemään toisin kuin Awan kanssa pystyy.
Kaikki tämän päivityksen kuvat ©Tiina Kankaanpää.
ps. Päivitin myös molempien koirien omia sivuja.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kevät on ollut niin täynnä kiireitä, että koko blogin pitäminen on jäänyt. Kevään suurin merkkipaalu on varmasti ollut se, että Awa on virallisesti julistettu terveeksi (kunnes toisin todistetaan). Eli huhtikuun lopusta lähtien Awa ei ole saanut yhtään lääkkeitä ja seurantana otettu toukokuun verikoekin oli arvoiltaan hyvä.
Ilmoitin Awan agilityn alkeiskurssille ja Nikkin tokon alkeiskurssille. Kummallakin oli ohjatut treenit kerran viikossa, päälle omat treenit ja Collieyhdistyksen toiminta. Jossain välissä piti tehdä kotonakin jotain ja töissäkin tarvi näyttäytyä. Nikkin toko teettää todellakin töitä ja mun pinnaa pitää kehittää huomattavasti sekä saada itselle nopeutta oikein palkkaamiseen.
Awan agility-ura alkoi oikeastaan jo ennen alkeiskurssia kun ilmoittauduimme mukaan koulutusohjaajien kouluttamispäivään harjoitusoppilaiksi. Siellä opeteltiin hyppyjä ja erilaisia esteitä. Olimme siis kokeilleet jo normaalin renkaankin kontaktien lisäksi ennen kuin alkeiskurssi alkoi. Alkeiskurssin käsittelykoetta jännitettiin aika paljon, mutta onneksi päästiin siitä läpi. Ja koko kurssi oli loistava! Awa tykkäsi ja rohkeasti suoritti sellaisia tehtäviä, joiden suorittaminen mua hieman epäilytti. Treenaaminen on ollut kivaa ja edistyttykin ollaan varsin mukavasti. Suurimmat ongelmat meillä on tällä hetkellä keppien aloittaminen oikealle käännyttäessä (vasen sujuu hyvin) ja mun pitää saada enemmän etäisyyttä Awaan kontakteilla. Pieniä on siis suuret murheemme, mutta varsin oleellisia koko radan suoritusta ajatellen.
Toinen mahdollisuus harjoitusoppilaana toimimiseen oli tänään. Ilmoitin meidät mukaan, koska nyt pitkällä kesätauolla on mukava päästä ohjattuihin treeneihin ja koulutuksessa kuitenkin saa lähes 30min ohjattua treeniä aika vaikeissa asioissa. Tämän päivän teemana meidän kouluttajaoppilailla oli hyppypaikan merkkaaminen ja pakkovalssi sekä jaakotus. Kaikki tehtävät siis olivat mulle täysin outoja, joskus olin kuullut pakkovalssista, mutta en tiennyt mitä se tarkoittaa. Pakkovalssi olikin yllättävän helppo juttu meille, joskin mun vasemman puolen ohjaus on edelleen hankalampaa kuin oikealta tapahtuva. Jaakotus olikin sitten huomattavasti haaseellisempi tehtävä, mutta selvittiin siitäkin lopulta kunnialla läpi. Ja nyt ollaan taas hieman pidemmällä kuin muut ryhmäläisemme, kun syksyllä koulutukset jatkuvat. 
Tarkoituksena on nyt jatkossa omissa treeneissä tehdä noita vaikeita yksittäisesteitä ja lopuksi palkita koira useamman esteen radalla. Viime aikoina ollaan radan pituudeksi tehty 6-7 helpohkoa estettä, joissa kikkailu tulee mun ohjauskuvioiden hajoittelusta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Toinen peräkkäinen päivä Lohjalla. Aamulla aikaisin paikalle kunnostamaan näyttelyhallia. Otin molemmat koirat mukaan ja ne saivat aamulla juoksennella hetken irti hallissa kunnes seuraavat talkoilevat tulivat koirinensa paikalle. Sen jälkeen nuo joutuivatkin olemaan varsin paljon häkissä. 
Ei vaan aika millään riittänyt koirien kanssa oleiluun. Kiitänkin tässä kavereitani, jotka kiltisti käyttivät Awan ja Nikkin pihalla, kun itse en sitä olisi ehtinyt.
Awan olisi hirveästi tehnyt mieli päästä osallistumaan näyttelyyn, mutta tällä kertaa joutui tyytymään hetkittäiseen hallissa hengailuun ja yksityisposeeraukseen Tiinan kameralle. Tosin edellisen päivän tuomari tuli katsomaan Awan kuvaamista, mutta ei kommentoinut tilannetta mitenkään joten mielipide jäi epäselväksi. Harmitti aivan vietävästi ettei Awalla ollut oikeutta osallistua näyttelyyn… ehkä sitten kesäkuussa päästään kehänauhojen sisäpuolellekin.
Kyllä Awa vielä osaa poseeraamisen, vaikkakin korvat on “lomalla”. Tästä kuvasta näkeekin hyvin kuinka Awa on kuntoutunut viime kesästä.
Lihaksia aletaan tehdä lisää heti kunhan kelit päästää meidät metsälenkille ja mun nilkka paranee siihen kuntoon, että pidempiä lenkkejä voidaan tehdä. Karva on sentään alkanut jo kasvaa ettei tarvitse kotona mitään kaljurottaa katsella.
Tähän loppuun vielä Bev Whiten arvio Nikkistä tältä päivältä:
Nice neck and body. I would like her a little smaller and more feminine. Very good angulation. Her head is quite nice, I would preffer softer expression. Her rear movement needs to settle. She was moving too close. (Tricolor-PN4)
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Siitä on näköjään vierähtänyt jo melkoinen tovi kun viimeksi olen tänne kirjoittanut. Moni asia on muuttunut ja paljon on tapahtunut.
Ensimmäkin Tehobaktin syöttäminen ei ollut hyvä ratkaisu. Se ilmeisesti esti kortisonin imeytymistä, koska Awan veriarvot heikkenivät varsin rajusti kuukauden aikana. Keskusteltuani eläinlääkärimme kanssa päädyttiin jatkamaan lähes entisellä annostuksella ja jättämään täysin Tehobaktin antaminen. Tilalle tuli tarvittaessa annettava Canicur Pro. Jo kahden viikon jälkeen veriarvot olivat kohonneet huomattavasti, vaikka kortisoniannosta ei nostettu lainkaan.
Samaisella lääkärikäynnillä Awa alkoi hilseillä ihan hirveästi ja näyte otettiin välittömästi ja siitä löytyi hilsepunkki. Päädyimme lääkitsemään sitä ulkoisesti Strongholdilla, ettei Awan maha rasitu yhtään enempää. Annan siis 3 annosta Strongholdia molemmille koirille 2 viikon välein.
Veriarvojen parannuttua Awa on tullut todella leikkisäksi ja energiseksi. Remmilenkit on välillä yhtä tuskaa kun Awa haastaa Nikkiä leikkimään ja riehuu kuin pahainen pentu. Joskus tuntuu, että Nikki on vanhempi kuin Awa, ainakin käytöksen perusteella. Tosin osan Nikkin käytöksestä varmastikin selittää sen ensimmäiset juoksut.
Nikkin juoksujen ja tuon hilsepunkin takia ollaan oltu eristyksissä lähes kuukausi. Pari kertaa ollaan nyt tavattu tuttuja narttuja, mutta uroksia ei olla nähty kuukauteen. Parhaani mukaan olen pyrkinyt juoksuttamaan koiria umpihangessa, jotta saisivat purkaa pahinta turhautumistaan. Metsässä on varmaan metri lunta ja mulla on ollut koko kuukauden auton kanssa ongelmia, joten kunnollisille pitkille metsälenkeillekään ei olla päästy ja koirapuistot on olleet täysin kiellettyjen listalla.
Nikkin kanssa kävimme syksyllä pentukurssin ja nyt olen parhaani mukaan yrittänyt jatkaa kouluttamista kotona. Ollaan opeteltu ohituksia (Nikki näyttää olevan varsin pehmeä koira, koska yksi paha jättää aika pitkät jäljet jos se tulee ulkopuolelta vaikka kestääkin mun komentamista) ja ulkopuolisiin ärsykkeisiin reagoimattomuutta. Tietyt asiat on edelleen hillittömän pelottavia (henki pihisten kiskovat vastaantulijat erityisesti), mutta edistystä on tullut pienin askelin lähes kaikkialla.
Paksu lumi ei tunnu Nikkiä haittaavan, sinne se kiipeää umpihankeen ja pyörähtää itsellensä tasaisen alustan tarpeiden tekemistä varten. Awasta se näyttää olevan aika ällöttävä ajatus. Vastaavasti Awa juoksee kepin perässä vaikka metrisen lumivallin läpi ja Nikki odottaa, jotta Awan tekemä ura on tarpeeksi helppo kulkea… Jälleen mulla on siis kaksi koiraa, joiden luonteet eroavat selkeästi toisistaan vaikka niissä on paljon samaakin.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään oli jälleen Awan kontrollikäynnin aika. Innoissaan Awa meni sisälle eläinlääkäriasemalle, ilmoitti tulostaan haukahtamalla heti kun näkin ensimmäisen ihmisen. Käytiin puntarissa ja yllätettiin itsemme perusteellisesti. Awan paino oli pudonnut 2kg kuukaudessa! Painoa on vieläkin 23,4kg, mutta siis paljon paremmat lukemat kuin viime käynnillä. Ollaan me jotain tehty oikein tässä välissä.
Eläinlääkärin tutkimuksen mukaan Awa voi hyvin ja nyt jäädäänkin odottamaan vain virallisia verikokeen tuloksia, jotta voidaan päättää saadaanko vieläkin pudottaa kortisonin annosta. Samalla kysyin tämän syksyn madottamisesta ja suositus oli, että Awaa ei madotettaisi nyt syksyllä lainkaan kun reilu kuukausi sitten otetussa ulostenäytteessä ei mitään matoihin viittaavaa ollut löydetty. Nikki madotetaan aivan normaalin kaavan mukaan, mutta ei lähdetä rasittamaan toipuvaa koiraa ylimääräisillä lääkkeillä.
Lääkityksen rasituksesta johtuvaa satunnaista ripulointia ollaan nyt hoidettu TehoBakt kuurilla (syötän ainakin kuukauden) ja pahempina aikoina ensiavuksi Canicur Pro -tahnaa, joka on osoittautunut erittäin hyväksi ensiavuksi ja pienikin määrä riittää.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Ensin käytiin tapaamassa Pavel-isää ja Mitra-veljeä. Hyvin on samassa rytmissä nämä sisarukset.
Hieman on Mitra isompi kuin Nikki, mutta niinhän uroksen kuuluukin olla.
Keski-Pohjanmaalla vierailun jälkeen käytiin viettämässä erittäin myöhäistä iltaa vermon koirapuistolla:
Illan viilettyä kun molemmat innostuivat leikkimään oikein kunnolla. Oli todella ihanaa nähdä Awankin innostuvan juoksuleikeistä pitkästä aikaa eikä vain makaavan statistina ja katselevan kun muut liikkuvat.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tällä viikolla koirat ovat saaneet viilennyksekseen syödä jäisiä luita. Sillä saakin hampaat aika hyvin puhdistettua, mutta ainakin Awalla on paha taipumus järsiä luunsa niin etteivät yläkulmahampaat puhdistu. Niinpä tilasin oikeita hammaskivenpoistoon tarkoitettuja instrumentteja (ihmisten, käytöstä poistettuja ja steriloituja), jotka saapuivat tänään. Heti ensimmäisenä päätin testata niitä Awan hampaisiin ja nyt on hampaat hienot!
Nikkin kulmurit ovat vielä ylhäältä vielä vaihtumatta ja alhaalta ne on niin uudet ettei niissä voisikaan olla mitään.
Eilen tuli myös tulokset Awan viimesimmistä verikokeista ja pääsimme tänään antamaan ensimmäisen pienennetyn annoksen kortisonia. Antibiootti jatkuu vielä entisellä annoksellaan ja maanantaina mennään ottamaan uudet keuhkokuvat ja tarkistamaan paranemistilannetta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Jotenkin ajattelin, että eilinen iltalenkki olisi painanut edes Awan tassuissa, kun missa jaloissa tuntui etteivät kengät olleet parhaat mahdolliset pitkän asvalttilenkin tekemiseen. Ja mitä vielä. Kallioilla molemmat koirat revittelivät melkoista vauhtia ja innostuivat painimaankin. Lihasten arkuudesta kieli ainoastaan se, ettei Awa onnistunut edes toisella yrittämällä hyppäämään namikivelleen kun ponnistusvoima ei vain riittänyt tehtävän suorittamiseen.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
