Archive for November 11th, 2011
Joo, mä tunnustan: olen huono ihminen. Jätin eilen Awan agilitytreenit väliin, koska mua paleli ja kurkku tuntui kipeältä ja väsytti ja… ja … ja siis vaan laiskotti. Ja laiskottelusta seurasi huono omatunto ja mietin pitkään olinko kuitenkaan riittävän kipeä jättääkseni treenit väliin. Onhan sitä joskus tullut treenattua nilkka kipeänä, flunssatoipilaanan jne. Eilen kuitenkin päätin armahtaa itseni fyysisesti ja ottaa vaivoikseni vain henkisen itsesyytöksen.
Ehkä koirat tänään sitten vuorostan arvostivat pitkää iltalenkkiä. Ainakin alun energisen sähläämisen jälkeen ne selkeästi putosivat Ceasar Millanin mainostamaan vaellusmodiin ja lenkki alkoi sujua nautittavasti minunkin osalta. Tosin tällä kertaa mulla oli itselläni hyvää seuraa puhelimen välityksellä.
Tykkään enemmän kimpassa lenkkeilystä kuin yksin tarpomisesta, koska samalla voi parantaa maailmaa ja tuulettaa omaa mieltään. Tänään jutut oli hyviä ja seura mukaavaa, mutta odotan sunnuntaita kun päästään metsään revittelemään isolla porukalla.
Nyt koirat saavat järsiä kovia puruluita ja mä siirryn telkun ääreen katsomaan Kuorosotaa ja katsomaan osaisinko viimeinkin päättää mikä kuoroista on lopullinen suosikkini.
“Life is like a box of chocolate. You never know what you’re gonna get.” (Forrest Gump)
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
