Archive for June 20th, 2010
Tänä aamuna oli emännällä tyyny niin hyvin, että aamu venähti tavallista myöhäisemmäksi. Aamulenkille kuitenkin päästiin kauniissa auringonpaisteessa vaikka metsä olikin märkä. Katselin jo kotoa lähtiessä, että vesikipoissa oli viime aikaiseen verrattuna yllättävän paljon vettä jäljellä. Ja niinpä koirilla ei ollutkaan hirvittävä kiire päästä pissalle.
Päästiin kummankin kanssa reilusti metsän puolelle ennen kuin kyykkäsivät ensimmäisen kerran. Pahimpina aikoina Awa on kyykännyt heti asvaltilta poistuttuamme, joten edistys on varsin huimaa. Täytyykin punnita nyt Awakin ja katsoa onko yletön syöttäminen alkanut tuottaa tulosta ja voisiko vihdoin viimein ruoka-annosta alkaa pienentää ilman, että koira kuihtuu olemattomiin.
Nikkihän punnittiin perjantaina rokotusten yhteydessä 12,7kg painoiseksi eli suunnilleen kilo per viikko on tullut lisää painoa. Aika sopiva tahti sanoisin. Hampaatkin on vaihtumassa, mutta hieman pitänee auttaa tuota yhtä etuhammasta irtoamaan, jotta pysyvä hammas siirtyy omalle paikalleen rivissä. Sen vastapuolen maitohammas irtosi eilen, joten ei ne kovin tiukassa taida kuitenkaan olla. Olen myös siirtänyt Nikkiä samalle ruualle Awan kanssa ja nyt 2/3 ruuasta on jo Canidae ALS ruokaa kun se viimeinen kolmannes on Royal Canin Maxi Junioria.
Awa syö nykyään noin 2-2,5 kertaisen annoksen pussin kyljessä olevaan suositusmäärään nähden eli suunnilleen saman verran kuin Nikkin suositusannos on tuolla ruualla. Siitä johtuen päädyin eilen ostamaan ison säkin ruokaa. Normaalisti pienemmällä säkillä pärjättäisiin kuukauden verran, mutta nyt Awa on syönyt 10 päivässä yksin koko säkillisen! Ja nyt on kaksi syöjää samalle ruualle niin joutuisin kerran viikossa hakemaan uuden säkin ja siihen en ihan viitsi ryhtyä.
Toiveissa on, että Awan ruokaa voitaisiin alkaa vähentämään kun kortisonin määrääkin on vähennetty pari viikkoa sitten. Tällä kertaa lääkityksen vähentäminen ei ainakaan vielä ole aiheuttanut mitään negatiivisia muutoksia. Positiivisiksi voidaan laskea veden juonnin väheneminen ja sitä kautta ehkä ruokamääränkin vähentämisen mahdollistuminen. Vielä on reiluksi viikoksi antibioottia jäljellä ja sen jälkeen mennään käymään otattamassa keuhkoista uudet röntgekuvat, jotta nähdään voidaanko tuostakin lääkkeestä luopua.
Onneksi oma lääkärimme palaa lomalta siihen aikaan niin ei tarvitse selitellä kaikkia asioita enää kolmannelle lääkärille tai lähettää kuvia arvioitavaksi Viikkiin Awaa hoitaneelle erikoislääkärille. Musta on tullut viimeisen vuoden myötä varsin valikoiva eläinlääkärien suhteen. Esimerkiksi Nikkille lääkäri alkoi esittämään, että neloisrokote ja rabies kannattaisi ottaa erikseen ja vaikutti pettyneeltä kun sanoin ettei niin tehdä. Olen omistanut koiria vuodesta 1992 ja kaikki rokottanut asianmukaisesti. Yksikään ei ole saanut mitään oireita rokotuksista, vaikka molemmat on annettu samaan aikaan. Onhan se ehkä vähemmän stressaavaa pennulle jos ne annetaan eri aikaan, mutta jos mä käyn koirieni kanssa vähintään 2 viikon välein muutenkin eläinlääkärillä (Awan kontrollit) jomman kumman koiran kanssa, niin en viitsi vapaaehtoisesti enää maksaa turhia poliklinikkamaksuja. Pikaisesti laskien olen huhtikuun viimeisen viikon jälkeen käynyt eläinlääkärissä 7 kertaa (yhden kerran molemmat koirat mukana) ja seuraavan kolmen viikon aikana käydään ainakin kaksi kertaa – siis jos kaikki menee hyvin! Eläinlääkärien kanssa olen puhelimessakin puhunut useita kertoja ja uusinut reseptejä käyntikertojen välissä. Hoidan kyllä koirani tunnollisesti, mutta yhtään ylimääräistä “hupikertaa” en sinne halua mennä, sen verran kalliiksi on tämä vuosi tullut, tässä kun ei ole vuoden kaikki käynnit. Ja koen, että jotain olen näiden lähes 20 harrastusvuoden aikana koirien sairastamisestakin oppinut, jos ei muuta niin sen koska on pakko mennä lääkäriin ja koska se ei ole välttämätöntä.
Vakuutuksessakin on kuulemma vielä useita satasia käyttövaraa ennen vakuutuskauden katkeamista, joten suurempaa huolta ei maksupuolestakaan tarvitse kantaa vielä vähään aikaan vaikka tälle vakuutuskaudelle on korvattu jo enemmän kuin Awan hankintahinta olisi ollut. Ja onnenksi tuolla Nikkilläkin on nyt kattava vakuutus, jos sille jotain pahaa tapahtuisi.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
