Archive for July, 2009
Olimme tänään vermoilemassa. Menimme Awan kanssa hyvissä ajoin etukäteen paikalle, mutta siellä oli jo yksi trikkipehko. Sen jälkeen niitä pehkoja vain alkoi tulla ja tulla ja tulla… Lopulta paikalla oli parikymmentä pehkoa ja kuusi viisi nahkaa. Yleensä kumpaakin karvanlaatua on lähes yhtä paljon tai nahkoja on ainakin huomattavasti enemmän, joskus jopa enemmän kuin pehkoja.
Pehkopojat olivat sen verran tungettelevia taas, että sovimme Satun kanssa vievämme narttumme huomenna metsälenkille, jotta ne saavat liikkua rauhassa ilman ahdistelevia uroksia. Ei uskois, että kummankin nartun juoksuista on jo reilusti kuukausi aikaa, sen verran paljon urokset osoittivat edelleen mielenkiintoa Taikaa ja Awaa kohtaan.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kun ulkona sataa ja on kylmä, niin mitäpä sitä muuta tekisi kuin päivittäisi vihdoin viimein blogiin uuden ulkoasun. Työn alla on myös muutama artikkeli seuraavaan Colliesanomat-lehteen, mukana on uutta ja hvyin vanhaa, mutta enpä anna niistä ennakkomakua sen enempää. Liittykää jäseneksi niin pääsette lukemaan.
Tällä hetkellä odotellaan Awan kanssa sen verran kuivaa iltapäivää, että pääsisimme poimimaan mustikoita piirakkaa varten. Hyvä marjapaikka on jo katsottuna, mutta märkiä marjoja ei viitsisi poimia.
Nyt suuntaamme ulos iltalenkille ja sen jälkeen hautaudun sohvan nurkkaan katsomaan eilisen elokuvan loppuosaa nauhalta. Awa saa herkutella jäisellä kanankaulalla.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Multa kysyttiin jokin aika sitten mitä Awa syö kun sen turkki on niin kiiltävä. Mun mielestä kun Awa ei syö mitään kovin erikoista. Kuivaruokaa, satunnaisesti yrjölänpuuroa ja raakaa lihaa sekä vihanneksien ja ihmisruokien tähteitä. Merkittävimpänä ja säännöllisimpänä lisänä on omenankarat.
Awa söi pentuaikansa Eaglen ruokia ja säännöllisesti yrjölänpuuroa, koska vanhempi koira oli samalla ruokavaliolla. Välillä innostuin kokeilemaan muutaman kilon NEUta, mutta sen saatavuus oli niin heikkoa että koin helpommaksi tehdä puur0t itse. Jossain vaiheessa sitten Eaglen saatavuus alkoi olla ongelma (ts. sitä myyvän kaupan aukiolo ajat) ja Vauhti-Raksu muutti toimitusaikojaan siten, että koin tilaamisen hankalaksi. Vaihdoimme sen jälkeen saksanpaimenkoira-aikojen luottomerkkiin Purina Pro Planiin. Siitä syötettiin pariakin eri vaihtoehtoa ja ruoka maistuu edelleen mainiosti. (Ja mikäpä Awalle ei maistuisi, toim. huom.)
Nyt kuitenkin tuntuu, että koiranruokien hinta on nousemassa pilviin ja etsin silleen puolivakavissani korvaavaa merkkiä. Viime näyttelyssä sitten osui kohdalle esittelijä, jonka ruoka sekä kuulosti hyvälle että on noin kympin tai kaksi säkiltä Purinaa edullisempaa. Lisäksi sitä saa tuosta läheltä useammastakin paikasta. Kyseessä on Canidae ALS (kana-riisi on vielä edullisempaa). Sarjasta on myös tarjolla viljaton ruoka barffaajille matkamuonaksi sekä vilja-allergikoille. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli ANF -sarja jonka kaikki ruuat on pakattu suojakaasuun (sama tekniikka kuin ruokakauppojen valmiiksi pakatuissa lihoissa), jotta ruoka säästyy varastopunkeilta. Lisäksi koko ruokasarja on tehty ilman venhää ja maissia. Tämän sarjan ruuat eivät ole sen halvempia kuin muutkaan, mutta jos niitä pystytään syöttämään varastopunkeille allergisoituneille koirille, niin sarja on kokeilemisen arvoinen. Molempien sarjojen maahantuoja on Best Premiums, jonka sivulta löytyy lista jälleenmyyjistä sekä tiedot ruokien suositushinnoista.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Nyt on kynnet leikattu ja hampaat harjattu. Korvatkin harjasin, mutta puhdistaa niitä ei tarvinut. Huomiselle jää siis enää pesu.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Pakko laittaa todisteeksi, että kyllä siellä niitä mansikoitakin oli. En mä ihan omiani kuvitellut aamulla.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään ohjelmassa koiran perushoitosetti: harjaus, pesu, kynnet, korvat sekä hampaat. Aamulenkillä käytiin metsässä harjauksella tai pitäisikö paremminkin käyttää sanaa karvaus / suinta, koska mukana ei ollut yhtään harjaa. Sessio aloitettiin perinteisesti Furminatorilla, jolla irroitettiin kaikki irtoamassa ollut pohjavilla. Pienen jaloittelutauon jälkeen jatkettiin metallisualla, jolla saatiin irtoamaan kaikki löysässä oleva peitinkarva. Loppusilaus tehtiin käyttämällä näyttelypaikalta ostettua kaksipuoleista kumisukaa, jossa toisella puolella on sileäpinta ja toisella puolella sentin mittaiset kumipiikit. Tässä on nähtävissä tulos, ainakin karva kiiltää vaikka asento ei olekaan mikään loistava.
Sen jälkeen siirryimme luontokuvaukseen. Ottaen huomioon, että kuvauskalustona oli tänään uusi kännykkäni, niin jälki oli sen mukaista. Awan sain sentään pysymään keskellä kuvaa, mutta noi vaativammat kohteet… no joo. Ymmärrän, että lintu ei välttämättä pysy oksallaan niin kauaa, että sen kameran ehtii saada kuvauskuntoon, mutta että ahomansikka karkaa paikaltaan. Sitä ei voi ymmärtää! Esittelenpä sitten oksan, jolla lintu istui sekä ahomansikan, jonka marjaisa versio on vieressä: 

Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Awa kävi pyörähtämässä avoimessa luokassa. Tuomarina oli Ege Maas, joka tuomaroi suomeksi. Sadetta saatiin melkoinen kuuro ennen omaa vuoroamme, mutta onneksi sade loppu ja tuomarin luopui kertakäyttösadetakistaan (jota Awa vierasti Tuomarinkartanossa). Olen erittäin ylpeä siitä, että Awa ei yrittänyt tälläkään kertaa väistää tuomaria. Kiitän hauskasta seurasta kaikkia paikallani tapaamia tuttuja ja erityiskiitokset Ninalle ja Sallalle kyytiseurasta.
Hyvän kokoinen, hyvä luonne. Hyvä pää, hieman kevyet korvat. Hyvä rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvin. ERI3.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
