Archive for July, 2009

Puhetta pennuista

Posted by: Minna

July 28th, 2009 >> Awa, koulutus, Ulkoilu, yleinen

Vermon keskustelu koski tänään pentujen sosiaalistamista. Eräs ihminen kertoi kuinka hän oli tavannut 5kk ikäisen ison villakoiran, joka oli elämänsä ensimmäisiä kertoja ulkona! Siis mihin on kadonnut ihmisten ja varsinkin koiran omistajien terve järki?

Mikäli emä on kunnolla kunnolla ohjeiden mukaan rokotettu ennen pennutusta niin emän vasta-aineet suojaavat pentua sen omiin rokotuksiin asti. Joidenkin eläinlääkärien mukaan jopa 5-6kk ikään asti. Tämä tarkoittaa sitä, että pennun on täysin turvallista ulkoilla  muiden rokotettujen koirien seurassa kunnes se on tarpeeksi vanha saamaan omat rokotuksensa. Poikkeukseksi voisi todeta tilanteet, joissa seudulla riehuu parvoripuli, mutta sellaisesta tilanteesta Suomessa on jo useampi vuosi aikaa. Ja pennun voi rokotuttaa parvoa vastaan heti sen kotiuduttaan, mutta kyseinen rokotus ei poista tarvetta rokottaa koira uudellen 3kk ja 4kk ikäisenä.

Pennun tärkein sosiaalistamiskausi on ennen sen viimeisiä vahvistusrokotuksia. Se kannattaa käyttää hyväkseen. Pentuajan sosiaalistamisen laiminlyömisen korjaamiseen voi mennä koko koiran elinikä, joten kyseinen herkkyyskausi kannattaa käyttää hyväkseen. Pieni pentu leimautuu hyvin omiin ihmisiin, vieras ympäristö yleensä vielä vahvistaa sitä. Lisäksi nuori pentu osaa luonnostaan koirien elekieltä ja osaa alistua vanhemmilleen. Kun taas koira joka ei ole pentuaikanaan saanut tarpeeksi kontaktia aikuisiin koiriin voi myöhemmin niitä kohdatessaan olla täysin kielitaidoton tai käyttäytyä osaamattomuuttan liian dominoivasti  vanhempiaan kohtaan.

Koirilla on tarkka laumahierarkia, johon viittasin tammikuun ja toukokuun kirjoituksissani kertoessani kuinka Awan emä 10-vuotias Dixie otti koko lenkkilauman haltuunsa muutamassa sekunnissa ilman minkään laista näkyvää valtataistelua. Lauman vanhimpana koirana se oli etuoikeutettu johtajan asemaan, se osasi myös olla tarpeeksi rauhallinen ja johdonmukainen yhdistääkseen kaksi muuta laumaa yhdeksi isoksi lenkityslaumaksi. Samaa kohtaa viikottaisiassa tapaamisissa Vermon koirapuistossa: Paikalla olleet koirat ottavat tutut tulokkaat vastaan “laumajärjestyksensä” mukaisella tavalla, mutta täysin uusi tulokas joutuu automaattisesti kaikkien tarkistamaksi. Aivan jokainen vanhan porukan jäsen tulee tervehtimään uutta tulokasta tarkkaan säädetyssä järjestyksessä ja siinä vaiheessa määräytyy uuden tulokkaan paikka ryhmässä. Sillä ei ole merkitystä kenen ihmisen kanssa uusi tulokas paikalle saapuu ellei sen mukana saavu jotain peruslauman jäsenenä ollutta vanhaa jäsentä. Tästä syystä olenkin suositellut, että varsinkin aremmat uudet tulokkaat saapuisivat paikalle ennakkoon, jolloin jokainen vanha jäsen yksittellen paikalle tullessaan tervehtisi uuden tulokkaan eikä saartaisi uutta tulokasta ryhmänä tämä tullessa myöhemmin paikalle.

Muutoin täytyykin tässä verestää pennun treenamisen alkeita. Puhuin tänään veljeni kanssa ja heidän uusi pentunsa tarvisi oppia siitä kuinka mennään maahan ja kuinka pysytään paikallaan. Muistaakseni takataskussa on muutama kikka kuinka opetus tehdään pehmeillä metodeilla, mutta koska en ole heidän pentuaan vielä koskaan tavannut on oikean opetustavan päättäminen vielä vaiheessa. Varmaa kuitenkin on, että edetään niin pehmeillä otteilla kuin se vain koira huomioon ottaen on mahdollista.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Vadelmaista iltalenkkiä

Posted by: Minna

July 27th, 2009 >> Awa, Ulkoilu, yleinen

Tänään iltalenkin piti olla vain iltalenkki. Ei mustikan poimintaa vaan pelkkää rentoa kävelyä. Päätin kuitenkin pistäytyä tarkistamassa mansikkapuskani, josko siellä olisi muutamat isot puoliraa’at marjat kypsyneet. Sen paikan vieressä oli vadelmapensas, jossa oli paljon kypsiä vadelmia… ja siitä se jotenkin repes. Keräsin niitä muutaman kämmenelleni ja päätin käyttää Awaa vielä vähän kauempana kävelemässä. Silmä tarkkana katselin, josko löytäisin vielä muutaman marjan reittini varrelta lapsille vietäväksi.

Jälkimmäiselle aukiolle tullessani yllätyin. Siellä olikin varsin paljon kypsiä vadelmia. Olin kuvitellut vadelmapensaiden olevan jotain muita kasveja kun ne olivat niin matalakasvuisia (max. 3ocm korkeita!). Lopulta mukaani tarttui pari desiä vadelmia plus ne jotka Awan kanssa syötiin suoraan pensaista. Nyt suunnittelen kovasti miten pääsen poimimaan viimeksi näkemäni vadelmat ja mustikat talteen. Pitäisiköhän investoidan marjapoimuriin? Sitten mä ainakin tuntisin itseni tosi vanhaksi.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Mä alan olla vanha?

Posted by: Minna

July 26th, 2009 >> Awa, Lenkkeily, näyttely, Ulkoilu

Metsälenkkiä tehdessämme näin joka puolella poimittavaa: mustikoita, metsämansikoita ja vadelmia… lisäksi puolukan raakileita. Suorastaan harmitti, että olimme porukalla metsässä eikä kukaan muu ollut innostunut poimimaan niitä. Tietysti koirien juoksutuslenkille mennään juoksuttamaan ja sosiaalistamaan koiria, mutta silti tuntui lähes rikolliselta jättää ne ihanat marjat metsään.  Oudointa tässä keräilyvimmassa on se, ettei meidän pakastimeen mahdu marjoja muutamaa litraa enempää koska siellä on Awan lihoja yli 10kg.

Lenkkiä siis tehtiin tutulla narttulaumalla: Taika, Selma, Sohvi ja Awa. Totutusti matkalla puitiin viikonlopun tapahtumat; Mikkelin ja Tuomarinkartanon näyttelyt ja muut viikon aikaiset tapahtumat. Samalla sovittiin seuraavasta tapaamisesta tiistaina Vermon koirapuistolla ja kimppakyydistä sinne.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Mikkeli KV

Posted by: Minna

July 25th, 2009 >> Awa, näyttely

Mikkelissä keli ei suosinut meitä lainkaan. Satoi tai vielä enemmän satoi, välillä todella rankastikin. Onneksi oli käytössä kasvattajan näyttelyteltta ja sain sen yksin melkein pystyynkin. Kaikki tavarat ja vaatteet olivat vähintäänkin kosteita, suurelta osalta suorastaan märkiä.  Onneksi suuressa viisaudessani olin varustautunut kumisaappailla ja sadepuvulla, jotka otin käyttöön heti paikalle päästyäni. Ravirata oli yhtä savivelliä, joten mitkään muut jalkimet eivät olisi sopineetkaan.

Awa ei tykännyt ilmasta, sateessa paikallaan seisominen on kurjaa kun vettä menee silmiin ja korviin. Tuomaristakaan Awa ei tykännyt, vaikka ei alussa sitä väistänytkään. Korvia ei siis näytetty tuomarille lainkaan ja muutenkin seisonta-asento näytti lähinnä siltä kuin Awa olisi saamassa selkäänsä. En siis ihmettele yhtään heikkoa arvostelua, mutta vähän parempaa olisin tietysti toivonut. Tuomari oli pukeutunut tyylikkääseen eläinkuosiseen sadetakkiin ja eri värisiin, mutta samaa kuviota oleviin kumisaappaisiin.

Kasvattajan oma koira SA Fly Me To Moon “Nada” oli ERI1, PN3 ja sai viimeisen CACIBinsa. Awan velipuoli SA Why Eye Man “Olli” oli EH1.

Avoin luokka, tuomarina Irina Poletaeva:
Good type. Should have better headplanes. Correct Sentition. Too open ears. Correct topline. Needs better croup and tailset. Bit too short upperarm. Exelent rearangulations. Needs better termperament and movement. Typical movements. H


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Koiraoppeja ja siedättämistä

Posted by: Minna

July 22nd, 2009 >> Awa, koulutus, Ulkoilu

Vihdoin viimein meille saapui kovasti odottamamme sohva. Sen mukana seurasi kaksi alle kouluikäistä koiriin tottunutta lasta leikkimään omiemme kanssa. Awa sieti niitä suorastaan loistavasti. :) Vieraiden lähdettyä järjestimme olohuoneen huonekalut uudelleen ja kasasimme sohvan valmiiksi. Sen jälkeen olikin aika lähteä iltalenkille metsään.

Kuten viime aikoina on ollut tapana, niin mukaan tarttui litran pakastepussi. Jostain syystä ne mustikat suorastaan huutavat mua sieltä mättäistä, joten niitä on pakko poimia joka kerta. Tällä kerralla löysimme lisää ahomansikan lehtiä ja kukintoja jälleen uudesta paikkaa. Mustikoita löytyi iso mättäällinen. Kourallisesta varpuja poimi kaksi kourallista mustikkaa. Lopulta yhden mättään kiertämällä sain poimittua yli puoli litraa marjoja. Awakin osallistui marjojen keräämiseen, mutta pientä erimielisyyttä meille tuli siitä saako Awa syödä mustikoita mun pussistani vai joutuuko itse napsimaan ne suoraan versoista.

Ja kuten niin monta kertaa aiemminkin, parhaat ideat saadaan silloin kun niitä vähiten yrittää keksiä. Sain loistavan idean uudesta mustikkapiirakkareseptistä, joka on varmaan ihan pakko huomenna kokeilla. Mikäli siitä tulee hyvää niin ohje voi tulla yleiseen jakoon.

Kotiin palatessamme törmäsimme pihalla naapurin tyttöön kavereineen. Tytöt ihmettelivät epävarmana haukkuvaa Awaa, mutta aika pian Awa hiljeni. Tämä kaverityttö kertoi, että heillä ongelmana on ovelle koputtamiselle haukkuva koira. Kehoitin kokeilemaan sellaista, että kun joku (tuttu sovitusti tai oman perheen jäsen) koputtaa ovelle niin odottavat niin kauan että koira rauhoittuu ennen kuin lähtevät avaamaan ovea. (Helpotettu Cesar-metodi; ei tarvitse osata muuta kuin olla palkitsematta toiminnalla koiraa sen haukkumisesta.) Awa lopetti lähes kokonaan ovikellolle haukkumisen kun aloin odottaa 10 sekunttia ennen kuin reagoin itse ovikelloon. Haukahtaminen kun on mielestäni soveliasta, mutta rähjäämään jääminen ei.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Vermoilua

Posted by: Minna

July 21st, 2009 >> Awa, näyttely, Ulkoilu

Tälle päivälle oli ennusteesta huolimatta tullut hieno ilma, joten suuntasimme Vermon koirapuistoon collietapaamiseen. Koiria oli taas runsaasti paikalla ja kumpikin karvanpituus hyvin edustettuna. Kasvattajan kanssa suunnittelimme lauantaista Mikkelin näyttelymatkan toteutusta ja puhuimme menneen viikonlopun tapahtumista.

Awa on edestä löysä, johtunee liian vähästä liikunnasta viime aikoina. Mulla on vaan ollut niin tiukka työputki, etten oo jaksanut lähteä pitkille reippaille lenkeille kun ei olla juoksukaveriakaan lenkeille saatu kuin satunnaisesti. Pitäis ostaa itselle kunnollinen polkupyörä, niin pääsisi ravauttamaan Awaa pidempiä pätkiä kunnollisella vauhdilla. No suuret ei ole odotukset tulevasta viikonlopusta. Josko saisi seuraavaan näyttelyyn koiran jo hieman timmimpään kuntoon.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Lisää mustikoita ja lapsia

Posted by: Minna

July 20th, 2009 >> Awa, näyttely, yleinen

Työpäivän jälkeen houkuttelin lapset mukaan metsälenkille sillä varjolla, että poimisimme mustikoita. Laura pyysikin mukaan naapurin saman ikäisen tytön, jota Awa ei kovin hyvin tunne. Aluksi Awa varoi ja haukkui tyttöä, mutta varsin pian rauhoittui ja viihtyi seurassamme hyvin.

Poiminnan ja lenkin jälkeen palasimme kotiin. Lauran kaveri tuli myös meille ja Awa tyytyi tilanteeseen tosi hienosti. Tytön äiti kävi pihassamme rapsuttelemassa Awaa ja totesi ettei hän osaa pelätä sitä, koska Awa ei vaikuta vihaiselta. Eikä Awa vihainen ihmisille olekaan, enemmänkin epävarma ja haukkuu kun ei pääse riittävästi väistämään vieraita ihmisiä.

Uskoisin, että parin viikon päästä kyseinen kaveri saa tulla meille jo ihan ilman haukkumisia sisälle asti. Näin ainakin kävi näiden aiemmin vakiovieraiksi tulleiden kavereiden kanssa. Siispä oivaa siedätyshoitoa lasten osalle.

Tänään teippasin myös Awan korvat, lauantaina olisi retki Mikkelin näyttelyyn katsomaan mitä sikäläinen tuomari tykkää meidän jenkkineidistä.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Marjojen metsästystä

Posted by: Minna

July 19th, 2009 >> Awa, Ruokinta, Ulkoilu

Eilen ja tänään ollaan Awan kanssa käyty poimimassa marjoja jokaisella metsälenkillä. Eilen mukaan tarttui piirakallisen verran mustikkaa, jota vielä täydensimme aamulenkillä. Iltapäivän lenkillä osuimme ahomansikoiden esiintymään ja niitäkin lähti mukaan toista desiä, osa vielä varsin isoja, ja silti sinne jäi keräämättäkin vaikka kuinka paljon.

Awa, barffari omasta halustaan, päätti täydentää omaa ruokavaliotaan syömällä  mansikkaa suoraan puskasta, mustikat maistuivat myös ja Awa näyttikin lähinnä laiduntavan. Sainkin pitää silmän tarkkana ettei Awa syönyt kaikkia parhaita mansikkavarpuja tyhjäksi. Noiden lisäksi on tänään maisteltu punaviinimarjaa suoraan pensaasta, herneitä palkoineen sekä ihan tavallista mansikkaa. Kurkkua ja tomaattia lienee turha mainita, koska ne kuuluvat jo ennalta ruokavalioon. Lihoja ei sentään käy itse poimimassa pakasteesta.

Päivällä oli taas sen verran kuuma, että Awa makoili viilennysloimi päällä pihalla meidän seurana puruluuta massuttaen, ja taisipa siinä jokunen herkullinen apilankukkakin päätyä mahaan asti.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Iltalenkki

Posted by: Minna

July 16th, 2009 >> Awa, Ulkoilu

Kävimme lähimetsässä poimimassa mustikoita ja ahomansikoita iltalenkin ohessa. Awalla oli tylsää odotellessaan puskissa kyykkivää emäntää, mutta muuten ulkona oleminen maistui. :)


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList

Tyttöjen metsälenkki

Posted by: Minna

July 15th, 2009 >> Awa, Lenkkeily, Ruokinta, Ulkoilu

Kuten eilen vermolla soville, suuntasimme Taikan ja Selman seuraksi Bisajärven metsälenkille. Tytöt leikkivät hieman ja liikkuivat nätisti mukana. Mustikat olivat kypsiä ja niitäkin maisteltiin hieman. Lenkkinamuina meillä oli laihisrinkiläisten vuoksi kurkkukuutioita, jotka tekivät kauppansa yllättävän hyvin jopa kasvisnirsoilijoille. Lenkille kertyi aikaa puolitoista tuntia, ilma oli sen verran hiostava, että siinäkin vauhdissa oli ihan riittämiin.


Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList