Archive for April, 2009
Remmilenkillä käymisessä ei sinällään ole mitään erikoista, kaikkihan sitä tekee. Tällä kertaa kuitenkin lenkkiin yhdistin sykemittarin ja hölkkäämisen. Kietaisin tuon Awan pitkän monitoimitaluttimen vyötärön ympäri ja pistin hölkäksi. Edellisestä vastaavasta lenkistä onkin aikaa pari kuukautta, joten otin itse suhteellisen rauhallisesti. Nilkka näköjään vieläkin hieman muistuttaa olemassa olostaan. Loppusaldoksi tuli sellaiset 3,5km ja sykemittarin TE 4.1 eli ihan kivalla sykkeellä sitä tuli edettyä.
Awa intoili jo siinä vaiheessa kun tajusi mun laittavan sykevyön paidan alle. Pitäisi vain vihdoin viimein saada otettua yhteyttä siihen takuukorjauksista vastaavaan tyyppiin niin sais tuon toimimaan 100% varmuudella. Muutenkin on nyt hyvä opetella jälleen remmissä hölkkäämistä kun juoksun alettua ollaan taas seuraavat 3 viikkoa täysin remmilenkkien varassa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Heti aamusta suuntasimme Bisalle metsälenkille. Awa alkoi piipata siinä vaiheessa kun pysäköin auton. Kohta viereen parkkeerasikin Nina ja takakontista kurkistivat Alma ja Selma. Koirilla oli selkeästi niin kiire lenkille, että katsekontaktin muodostaminen ohjaajaan alkoi tuntua vaikealta vaatimukselta. Matkaan kuitenkin päästiin pienen harjoittelun jälkeen.
Päädyimme kiertämään kalliokiipeilylenkkiä, joskin jätimme kaikista jyrkimmän kiipeilyosuuden välistä ja kiersimme kallion reunaa. Pidensimme lenkkiä vielä loppupäässä kääntymällä yhdelle syrjäpolulle. Awa ja Selma hyppivät kiville kerjäämään makupaloja ja välillä parivaljakko näyttikin varsin valokuvaukselliselta nököttäessään kiven päällä. Harmi vaan kun tällä kertaa olin unohtanut kameran kotiin.
Tytöt juoksivat hienosti ryhmässä, kaikilla oli mukavaa ja maastokin näytti jo varsin sulalta. Joskin hämärän aikaan ei ehkä vielä kannata samaa reittiä ottaa uusiksi. Yhdessä kohtaa kun kallion pintaan oli jäätynyt sen verran vettä, että valuin alaspäin vaikka kuinka yritin kiivetä. Kiersin sitten sammaleisemmalta kohdalta jossa pito oli parempaa.
Ensi viikolla uusiksi. Josko saataisiin taas isompi lauma mukaan. Nyt kun suurin osa ihmisistä on maalla vapaitaan viettämässä, niin kaikkialla oli hirvittävän hiljaista.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kävimme Sohvin ja Sallan seuran heittämässä järvilenkin. Nähtiin ratsukko ja pohdittiin koska kalliokiipeilylenkki olisi niin paljon sulanut, että sinne uskaltaisi lähteä. Se kun on kesäsateellakin välillä niin liukas ettei siellä ole turvallista kulkea niin saati sitten märkää, jäätä ja lunta.. se on todella epävakaa yhdistelmä.
Sohvi ja Awa kaahasivat ympärillämme ja selvästi nauttivat toistensa seurasta. Salla toi meille vielä uuden pedin Awalle. Päästään kokeilemaan miltä se tuntuu prinsessatyynyjen jälkeen.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Lähdettiin Awan kanssa kaksin Vermoon. Keli oli pari astetta plussalla ja suurin osa puistosta oli pelkkää kuravelliä. Tällä kertaa sai olla onnellinen, että omistaa lyhytkarvaisen koiran. Pehkot olivat varsin likaisia ja hiekkaisia! Tällä kertaa ei paikalla ollut kuin reilut 10 koiraa. Awa ei vieläkään kiinnostanut suuremmin uroksia, joten odottelen edelleen juoksun aloittamista vähintäänkin useamman päivän ellei useamman viikon. Tunnin palelun jälkeen lähdettiin kotiin syömään. Murot kippoon ja jälkiruuaksi luun kaluamista.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tälle päivälle oli sovittu yhteislenkki Sohvin ja Sallan seurana. Ajattelimme lähteä kokeilemaan joko Bisajärven maastot olisivat vapautuneet hiihtäjistä. Tie hiihtomajan risteykseen asti oli sula, mutta reunat pehmeät. Katselin viimeistä tienpätkää sillä silmällä, että uskaltaako? Siinä näytti olevan yhdet suhteellisen tuoreet autonjäljet (ehkä eiliset), joten päätin kokeilla. Heti kun sain auton keulan liittymään, niin huomasin tehneeni suuren virheen. Auton eturenkaat upposivat lumesta läpi! Koska liittymässä on varsin jyrkkä nousu en edes yrittänyt peruuttaa takaisin tielle koska tiesin sen mahdottomaksi yritykseksi. Niinpä otin tukevan otteen ratista ja päätin ajaa tien lopuun parkkipaikalle asti. Siellä totesin parkkipaikan tyhjäksi ja päätin välittömästi soittaa Sallalle ja kieltää häntä ajamasta kyseiselle tielle.
Salla lupasi jättä autonsa niin kauas, että se turvaisi mulle vapaan pääsyn isommalle tielle riittävällä nopeudella ja selviäsiin viimeisestä pehmeästä nousukohdasta. Lähdin ajamaan takaisin päin, nyt osasin jo varautua auton heittelyyn kun se painui paikoitellen lumen ja sohjon läpi hiekkapintaan asti. Nopeutta riittävästi viimeiseen nousuun ja … ihan en päässyt tielle. Näin Sallan auton parkissa 40m päässä ja päätin peruutta takaisin päin sen verran kun tiellä on tasaista osuutta ennen edellistä ylämäkeä (pois tullessa siinä tiessä on kaksi jyrkkää nousua, joissa kummassakin on mutka). Siirsin automaattivaihteiston pakotetulle 2-vaihteelle ja otin uuden vauhdin. Auto painui niin syvälle viimeisen nousun sohjoon, että sitä ei saanut peruuttamalla irti.
Nousin ylös autosta tutkimaan tilannetta ja Salla tuli seuraksi. Löysin tiepohjasta kovat urat, joihin en ollut aiemmin uskaltanut ajaa koska sillä puolella liittymässä on isohko kivi. Päätin, että kokeillaan vielä kerran. Salla auttoi sen verran työntämään autoa, että sain sen irtoamaan pohjakosketuksesta. Peruutin uudelleen niin pitkälle kun pääsin pudottamatta perää edelliseen mäkeen. Vaihde uudestaan 2-asentoon ja tiukka ote ratista. Ohjasin auton kulkemaan niitä kovia noin 40cm leveitä raiteita pitkin.. auto alkoi hyytyä, mutta päätin vain tiukasti tällä kertaa antaa auton mennä viimeiseen asti kunnes renkaat lyö tyhjää. Ja löihän ne muutaman kierroksen verran ennen kuin sain auton nousemaan sulalle hiekkapinnalle. Mutta me päästiin sieltä pois! Kävin kääntämässä auton läheisessä risteyksessä oikeaan suuntaan, muutoin käännös olisi ollut yli 90 astetta, joka olisi tuolla kelillä ollut täysin mahdoton toteuttaa. Peräparkkiin päästyämme nousin autosta ja totesin käsieni tärisevän. Enpä tosiaan ole kertaakaan elämässäni ollut yhtä hankalassa paikassa ilman ulkopuolista apua. Sallan auto kun on sen verran pienempi ja kevyempi ettei siitä varmaankaan olisi ollut paljoakaan apua hinaustilanteessa. Automaattivaihteisella autolla ja kitkarenkailla on vielä omat rajoituksensa sen suhteen miten autoa voi rääkätä tuossa tilanteessa. Luultavasti manuaalivaihteisella autolla olisin selvinnyt tehtävästä paljon nopeammin.
Lähdimme kiertämään lenkkiä niin, että kävimme kävelemässä sen hiihtomajan tien päästä päähän ja Sallakin pääsi näkemään kuinka hurjassa kunnossa se oli. Hiihtoladut olivat sulaneet lähes näkymättömiin. Jokaisella askeleella jalat upposivat muutaman sentin sinne loskalumeen. Paikoittain lumi oli sulanut kokonaan ja saimme kävellä sellaisessa ihanassa mutavellissä, joka upotti saman verran kuin lumi ja sotki niin meidät kuin koiratkin perusteellisesti. Puolet lenkistä kierrettyämme saimme päähämme lähteä kiertämään pidempi lenkkireitti jonka olemme molemmat kävelleet vain kerran kyseiseen suuntaan läpi. Alku meni suhteelisen hienosti, joskin huomasimme oikaiseemme yhdessä kohdassa aika pitkän pätkän. Joskin kymmenen minuuttia myöhemmin huomasimme kävelleemme toisesta kohtaa reilusti ohi ja päätyneemme lenkin toiselle pidennysosuudelle. Siellä mä oon käynyt tasan kerran eikä Sallakaan sen useammin. Siellä pärjäsimme varsin hyvin kunnes törmäsimme sähkölinjaan. Kumpikin mietti kuumeisesti, että mehän ei olla koskaan menty sähkölinjan ali, joten reitti on nyt väärä.
Päädyimme palaamaan edelliseen risteykseen ja valitsemaan siitä toisen haaran. Siellä näytti paikoitellen tutulta ja samalla mietimmekin kuinka paljon erillaiselta maasto näyttää nyt puoliksi sulaneena kuin kesällä tai kunnon lumivaipassa. Koiratkin ovat olleet niin vähän tällä reitillä ettei niiden suunnistustaitoihin pysty luottamaan samalla tavalla kuin noilla useammin käyttämillämme reiteillä. Löysimmekin uudesta haarasta sen verran tuttua, että päädyimme jatkamaan sitä kunnes huomasin maiseman oikeasti näyttävän niin tutulta, että ilmoitin tietäväni missä ollaan. Ja siitä ei tarvinutkaan kävellä kuin pari sataa metriä niin Sallakin tunnisti paikat. Loppu lenkin pysyttelimmekin tiiviisti tutulla reitillä. Lopppuosan maasto olikin sen verran lumista, että koirista irtosi pahin rapakerros ennen autoille saapumista ja omat kengätkin puhdistuivat varsin hyvin. Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Lenkkiin kului lopulta vain tunti ja 20 minuuttia, mikä kelin ja reitin huomioiden oli suorastaan loistava aika.
Matkalla mietimme Awan juoksujen aloitusta, tiedossa olevia pentuesuunnitelmia ja mitkä yhdistelmät ovat kiinnostavia ja mitkä eivät. Kiipeilytimme koira erilaisille kiville ja Sohvikin innostui kiipeilystä. Sovimme myös alustavasti seuraavan lenkin keskiviikolle, mikäli Sohvi saa terapeutiltaan luvan lähteä lenkille.
Nyt Awa lepää tyytyväisenä kotona. Eiköhän tällä lenkittämisellä pärjätä huomiseen asti. Täytyyhän sitä ulkona vielä illallakin pistäytyä, mutta pidempää lenkkiä ei varmaan enää ennen huomista tehdä.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään Awa taas osoitti, että tykkää autohäkistään. Siihen viereen ei voi hypätä, vaan täytyy odottaa kunnes häkin ovi on auki. Onkohan prinsessatyynyllä osuutta asiaan? 
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Koira, joka pitää autoilusta on helppo ottaa mukaan mihin tahansa. Mutta autokammoistakin voi siedättää matkustamiseen kunhan pohtii miksi koira pelkää autoilua. Koira voi pelätä autoilua jonkun omistajalta huomaamatta jääneen tapahtuman johdosta, koira voi kärsiä matkapahoinvoinnista kuten useat lapset tekevät tai taustalla voi olla auto-onnettomuudesta selviytyminen. Syynä voi olla myös koiran luontainen arkuus, jolloin koiraa jo lähtökohtaisesti kannattaa opettaa ajatuksen kanssa siihen autossa rentoutumiseen.
Monissa oppaissa neuvotaan koiraa syöttämään autossa. Siis auto parkissa ja sammuksissa. Koiran ruoka autoon ja sinne koira perään. Helppo homma, mikäli koira on riittävän nälkäinen ja ahne. Ruuan syöminen kun rentouttaa koiraa. Mutta mikäli koira on niin jännittynyt ettei se kykene syömään tai ei välitä ruuasta niin pitää etsiä muut keinot.
Mikäli koira on riittävän iso hyppäämään autoon ja tykkää leikkiä voi koiraa houkutella autoon heittämällä sille lelun noudettavaksi autosta. Silloin koira vain käväisee autossa omaehtoisesti. Toisessa vaiheessa koiraa pyydetään hyppäämään autoon, suljetaan ovi ja avataan ovi, jonka jälkeen suoritetaan palkkaus lelulla/ruualla. Itse suosisin palkkauksena ruokaa tai silittämistä, koska lelu kiihdyttää koiraa ja pelon seuraus eli kiihtymys jää purkamatta.
Koiraa voi totuttaa myös oleskelemalla itse koiran seurana parkissa olevassa autossa. Pysyä itse tyynenä ja silitellä koiraa kunnes se on rauhallinen ja sen jälkeen päästää koira pois. Koiralle voi myös tarjota “mukavia matkoja” eli autolla mennään jonnekin lähelle leikkimään tai tekemään muuta kivaa. Mahdollisuuksien mukaan voi kokeilla myös vanhempaa rauhallista koiraa toimimaan esimerkkinä ja turvana matkan aikana.
Häkki on hyvä turvapaikka autossa. Se rauhoittaa koiraa, koska sen heiluminen autossa jää vähemmälle ja se on turvallisempaa äkkijarrutuksissa niin koiralle kuin muillekin matkustajille. Esimerkiksi Awa rakastaa häkissä matkustamista niin paljon, että odottaa kunnes häkki avataan (ja on kerran jopa hypännyt oviverkkoa päin) eikä koskaan vapaaehtoisesti mene häkin vieressä olevaan suurempaan tyhjään tilaan.
Koiralle voi myös tulla paha olo ikkunoista katsellessa, joten oksentelevan koiran oloa voi helpottaa peittämällä siltä sivuikkunoihin näkyvyyden. Pentuna Awa oksenteli niin kauan kun meillä oli laina-auto, jonka ikkunoista se näki ulos, mutta oksentelu loppu siihen kertaan kun saimme oman automme takaisin (takakontti oli niin syvä ettei sieltä pentu nähnyt ulos).
Mikäli koira on saanut autoilukammon kolarin jälkiseurauksena, kuten kävi ensimmäiselle saksanpaimenkoiralleni, niin sitä voi rauhoittaa omalla esimerkillään. Meillä oli siihen aikaan pakettiauto. Koirat olivat mielellään matkustaneet autolla, mutta kolarin jälkeen Debi tärisi ja läähätti autossa. Viikon verran sitä katsottuani totesin, että tuosta on tehtävä loppu. Niinpä pyysin kaverin kuskiksi ja menin itse koiran seuraksi niiden matkustustilaan (iso häkki). Kaksi vartin pätkää ajettuamme loppui koiran tärinä ja lopun ikäänsä se matkusti ihan normaalin oloisena autossa kuin autossa.
Nykyään on autoihin hienoja turvavyövaljaitakin saatavilla ja suosittelen ehdottomasti niiden käyttöä mikäli koiralla ei ole mahdollisuutta matkustaa häkissä. Itse käytän mielummin häkkiä kuin valjaita, mutta valjaitakin olen vuosien saatossa käyttänyt useammallakin koiralla. Häkkien kehityskin on edennyt huimasti. Nykyään saa kolaristestattuja häkkejä, autoportteja, 2-osasia häkkejä ja useammalla ovella varustettuja häkkejä. Moneen automerkkiin saa mittatilaustyönä ison kahtia jaettavan häkin tai ½ takatilan kokoisen yhden koiran häkin.
Lopuksi vielä linkkejä paikkoihin mistä saa ostaa niin portteja, kaltereita kuin erilaisia mittatilaushäkkejä:
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tehdään taas puuroa seuraavalla reseptillä: 2l vettä, 4dl viljaa (ohrasuurimoita, tattaria, hirssiä ja täysjyväriisiä seoksena), 1pss pakastepinaattia (kiehautettu nokkonenkin sopii pieninä määrinä), 2-3 porkkanaa raasteena, 1dl maitojauhetta ja 1-2 tl merisuolaa. Välillä lisään tähän annokseen n.400g jauhelihaa ja lisään loput tuoreena tarjoiltaessa (matkalle mukaan se on kätevämpää). Välillä annan kaiken lihan tuoreena. Suurimoita liotan 6-8 tuntia ennen paistamista. Uunissa puuro paistuu 150-200ºC noin 2-3 tuntia. Tehdessäni puuron sähkökäyttöisellä haudutuspadalla laitan kaikki aineet pataan ja annan sen hautua yön yli.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
