Archive for January, 2009
Ylämäessä treenausta ja pohdintaa auktoriteetistä
Posted by: Minna
Tänään ohjelmassa oli eilisen koirapuistossa spurtittelun jälkeen hieman rauhallisempaa lihaskuntotreeniä. Koska oma nilkkani vaivaa edelleen, päädyin mäkitreeniin. Ulkona oli sopivan raskas uuden nuoskalumen keli, joten menimme läheiselle rinteelle heittelemään lumipalloja ja keppejä. Koira lumipallon perässä mäkeä alas ja uutta nousemaan mäkeä ylös. Puolessa tunnissa Awa näytti saaneen lajista tarpeekseen, joten kävelimme rauhassa takaisin kotiin. Paluu matkalla törmäsimme vielä pariin jalankulkijaan ja sain Awan ohittamaan ne ilman mitään kommentointia, joten ehkä alan itsekin saada idean päästä kiinni.
Olen pohdiskellut, että miksi mua häiritsee niin suunnattomasti Cesar Millanin käyttämä energiataso-termi. Mietin, että millä sen oikeasti voisi korvata tai selittää. Yritin miettiä, miten sen voisi selittää niin, että se olisi helposti miellettävissä eläimiin perehtymättömillekin ihmisille. Cesar puhuu oikeasta energiatasosta, ja siitä että ohjaajalla/omistajalla pitää olla korkeampi energiataso kuin koirallansa.
Jos sinun pitää olla rauhallinen ja itsevarma, niin sinulla pitää olla auktoriteettiä (eng. authority, suomeksi myös arvovalta, määräysvalta). Helpoiten esimerkin saa varmaan armeijan piiristä. Kuvitellaan tilanne, jossa pidetään tilaisuus, johon on kutsuttu arvoasteikon eri portailta henkilöitä. Ensin paikalle tulee muutama sotamiestä ja he puhelevat keskenään. Kun paikalle tulee pari alikersanttia, niin tervehtimisen jälkeen sotamiehet vaikenevat tai puhelevat hiljaa keskenään ellei heitä puhutella. Ja jos paikalle tulee vielä vääpeli ja kapteeni, niin ei mene kuin muutama sekunti tervehdykseen ja sen jälkeen kaikki alemmat hiljenevät kuuntelemaan kapteenin puhetta. Armeijassa arvovalta on helppo osoittaa arvomerkeillä, mutta miten se tapahtuu siviilissä?
Oletko miettinyt koskaan, että jos olet ryhmätilausuudessa mihin tilaisuuden vetäjä ja/tai pääpuhuja saapuu paikalle muita myöhemmin, mistä sitä lähes automaattisesti tietää keitä ne ovat vaikka heitä ei olisi aiemmin tavannut? Ryhti, katse eteenpäin, rauhallinen käytös ja suora katsekontakti yleisöön. Joku on todennut, että valta on seksikästä mutta väittäisin että vallan ja vastuun tuoma itseluottamuksen kasvaminen ja onnistumisien kokeminen luo varmuutta. Itsestään pitävä ja rauhallinen ihminen on helppo ihailujen kohde ja esikuva.
Koiran omistajana meidän pitäisi oppia arvostamaan niitä onnistumisia ja nauttia siitä koiran kanssa touhuamisesta. Hampaat irvessä yrittämällä harvemmin mikään eläimen kanssa onnistuu. Rauhallinen ja itsevarma ~arvovaltansa lemmikkiään kohtaan kokeva~ omistaja pärjää koiransa kanssa paremmin kuin stressaava ja hermostunut jännittäjä, joka omalla säheltämisellään saa koirankin olon epämukavaksi. Kuvittele itsesi tilanteessa, jossa olet vahvimmillasi ja siirrä se tunnetila koirasi kanssa liikkumiseen. Kuvittele itsesi onnistumaan, mielikuvaharjoittelu ei ole pahasta, ja sen jälkeen ota koira siihen viereen ja toimi mielikuviesi mukaan… saat huomata onnistuneesi!
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
…tai siis Dixie palaa kotiin. Kahden ja puolen viikon sporttileiri on ohi ja voimme odottaa omistajan tuloksia. Itse olen tyytyväinen muutokseen, enemmänkin olisi voinut tehdä, mutta se olisi vaatinut pidemään ajan (ja mulle terveemmän jalan).
Tänään menimme vielä koirapuistoon ihmettelemään toimintaa. Awa meni laumaan selkeästi itsevarmempana kuin aikaisemmin, liikkui enemmän ja leikki pitkästä aikaa muiden koirien kanssa ja jopa johti keppileikkiä pitkän pätkän. Siitäkin huolimatta, että paikalla oli Awan entinen pelonaiheuttaja, se uskalsi liikkua reippaasti porukassa ja tervehtiä kaikkia paikalla olijoita.
Dixie puolestaan liikkui todella reippaasti laumassa, välillä jopa erehdyin sen sijainnista kun paikka vaihtui jatkuvasti. Selkein muutos oli, että Dixie haastoi itse sellaista noin puoli vuotiasta pentua leikkimään kanssaan. Virallisesti siis leikkisyyskin on nyt lisääntynyt. Puistoilun jälkeen menin viemään Dixien kotiin ja kyllä sillä olikin kiire kun kuuli tutut kaverit ja tunnisti tutut paikat. Ja selkeesti on kuulemma ollut oikeaa emäntää ikävä. 
Kiva olla lomalla, mutta koti on paras, tuumaa Dixie.
Awa tutkaili nyt kotia taas perusteellisesti kun jäi tänne yksin. Tietyllä tapaa nauttii yksinvaltiuudesta, mutta vähän on kaveria vailla. Rauhoittui sitten omaan mieluisimpaan sohvannurkaan torkkumaan, kunhan oli syönyt puruluunsa. Selkeästi ladyn seura kelpaa jatkossakin, Awa kun sai pitää lomaa lauman vahtimisesta emän hoitaessa tehtäviä meillä.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Kirjoitin tuossa jokin aika siitä kuinka Dixie tuli taloon: se vain käveli sisään ja otti oman tilansa. Awalla ei edes tullut mieleen pistää vastaan. Cesar Millan otsikoi kirjassaan erään luvun “Teeskentele kunnes onnistut”, siinä puhutaan rauhallisen itsevarmasta käyttäytymisestä. Kaikki ihmiset eivät ole rauhallisia luonnostaan ja aika monelta meiltä puuttuu itsevarmuutta. Toiset peittävät itsevarmuuden ärhentelyllä ja niin voivat tehdä myös koirat. Rähjäävä koira eivälttämättä ole aggressiivinen vaan vain pelokas. Hyökkäys kun on paras puolustus, niinhän sanoo vanha sanontakin.
Saman asian kiteytti eräs tuttavani varsin onnistuneesti puhuttaessa esiintymisjännityksestä: kuvittele, että vastapuolesta sinä olet vakuuttavampi kuin asia mitä itse pelkäät. Esiintyessä luodaan mielukuva ihmisestä, joka haluttaisiin olla. Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että jokaisen esiintymiskerran jälkeen on helpompi seuraavan kerran samaistua siihen hahmoon mitä on esittänyt aiemmin. Se ei tarkoita etteikö esiintyjää jännittäisi, hän vain oppii kanavoimaan jännittämisestä tulevan energian hahmon luomiseen. Nosta pää ylös, laske hartiat alas, suorista ryhti ja katso eteesi. Koirillakin johtajalla on pää pystössä, se lauman alimmainen on se, jonka pää pysyy hartialinjan alapuolella. Älä siis ruumiin kielelläsi tee itsestäsi alamaista!
Joskus kouluikäisenä paikkakunnallemme tuli sirkus. Minua kiehtoi suunnattomasti niiden eläimet ja meninkin katsomaan poneja ja muita eläimiä. Ihmettelin miksi yhden ponin ympärille oli vedetty nauhasta aitaus, mutta koska poni näytti kiltiltä menin silittämään sitä. Hain sille pienen ruohotupon ja palasin rapsuttelemaan. Jossain vaiheessa joku kulki siitä ohi ja sanoi kauhistuneella äänellä: “Varo, se poni on vihainen!” Säpsähdin ja aivan varmasti entinen peloton olemukseni muuttui epävarmemmaksi. Seuraavan kerran kun yritin lähestyä ponia, se uhkasi minua hampailla. Se oli huomannut, että en olekaan enää se rohkea ja varma ihminen vaan epävarma ja säikky, joka tekee äkkiliikkeitä ja hermostuttaa sitä entisestään. Se ei siis enää halunnut olla lähelläni.
Jos koirasi on joskus purrut jotain tai uhannut purra jotain, varmastikin menet varuillesi vastaavissa tilanteissa kun kohtaat uhkan kohteiksi joutuneita ihmisiä tai koiria uudestaan. Kiristät hihnaa ja jännityt.. kerrot olemuksellasi, että kaikki ei ole hyvin olet epävarma ja koirasi päättää hoitaa tilanteen. Koira saattaa muuten olla hyvin hallinnassa, saatat jopa kisata sillä jossain lajissa, mutta lenkillä kun se kohtaa mustiin pukeutuneen miehen se alkaa rähjätä…
Mitäpä jos vaihtaisit omaa käyttäytymistäsi? Huomasin tuossa jokin aika sitten, että koirani ohittaa ennen haukkumiaan ihmisiä/eläimiä täysin hiljaa, korvat pystössä ja nenä suoraan eteenpäin kunhan minä vain hölkkään kohteen ohi. Koira päätteli, että ei ollut mitään hätää, joten vastaantulijaan ei tarvinut reagoida mitenkään. Aiemmin olin tahtomattani vahvistanut sen epävarmuutta kun olin hidastanut kävelemään vastaantulijoiden kohdalla koska olin epävarma siitä saanko hallittua koirani ohitustilanteissa. Ei sillä ettenkö olisi luottanut kykyyni hallita yhtä koiraa, mutta siihen aikaan taloudessa oli kaksi koiraa ja pelkäsin sekoavani hihnoissa jos jompi kumpi koira päättää nopeasti vaihtaa paikkaa. Olinhan jo kerran kaatunut kipeästi kun vanhempi urokseni päätti lähestyä juoksuista narttua. Uros kesti hidastamisen, mutta pentuikäinen narttu mielsi sen epävarmuuden siten, että pelkäisin vastaantulijoita. Olisi siis pitänyt tajuta, että lenkitän koirat erikseen, mutta oli niin paljon kätevämpää tehdä pidempi lenkki molempien kansa kuin yrittää lenkittää molempia riittävästi.
Nyt olen siis opetellut näyttämään rauhallisen itsevarmalta koirani silmissä, olen myös surutta käyttänyt emää esimerkkinä, siis samoin kun Cesar käyttää Daddyä, ja tuloksia on tullut. Meillä on vielä pitkä matka kuljettavana, jotta pääsen siihen tulokseen jonka olen tavoitteeksi asettanut mutta nyt toivon meillä olevan hyvät eväät siihen miten muutosta lähdetään tekemään.
Olen siis yrittänyt muistella vanhojen kouluttajieni oppeja ja hyödyntää niitä mitä Sohlbergin Jennin neuvoja. Jenni näytti meille paljon uusia liikkeitä ja neuvoi uusia tapoja miten koiraa voi treenata pehmeästi ehdollistamalla, mutta silti johdonmukaisesti vaatimalla. Tärkeintä on kuitenkin säilyttää malttinsa, rauhallisesti käyttäytyvää ihmistä koiran on helpompi ymmärtää.
Koiran kouluttamisen oppiminen on melkoinen näyttelijätyön oppikoulu: vaikka kuinka suututtaisi, pitäisi pystyä esittämään tyyntä ja rauhallista, vaikka kuinka naurattaisi pitäisi pysty torumaan ja kieltämään jos koiran teko on kielletty. Ja tärkeimpänä kaikesta: koira elää tässä ja nyt, se ei haudo viime viikon tekemättömiä töitä tai maailman talousnäkymiä, sen todellisuus käsittää vain kaiken sen mitä se nyt näkee.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Mitenkä sunnuntai aamu voisi paremmin alkaa kuin aamukahvin jälkeen lähtemällä kiireettömälle pitkälle metsälenkille kun kelikin oli mitä parhain. Ensimmäisen kerran Dixie suostu helpolla menemään Awan kanssa samaan häkkiin autossa, jolloin viereinen tyhjä tila jää uroksille.
Kävimme matkalla poimimassa Tuulin ja pojat autoon. Parkkipaikalla ei näin aikaisin vielä ollut muita, joten tiedossa oli varsin rauhallinen lenkki. Päätimme mennä pidemmän kaavan mukaan. Bart oli löytänyt uutta intoa ulkona liikkumiseen ja eilisen innostamana leikki myös Awan kanssa vaikka edelleen Dave tuntuu olevan se mieluisin riehuntakaveri. Dixie laukkaili ja ravaili joukon mukana, muutaman kerran jopa koko joukon ensimmäisenä. Lenkkireitiksi valittiin eilinen pitkälenkki, jonka peränurkassa lähdimme vielä tutkimaan kauemmas menevää haaraa. Se ei osoittautunut hyväksi valinnaksi, vaihtoehtona oli pitää koirat tiukassa remmissä tai rämpiä pusikossa. Lenkin pidentymisen todellinen hyöty oli siis koirille lähes nolla. Itse sai kyllä hyvää pakaralihastreeniä niitä risukkoisia jyrkkiä mäkiä kiivetessä.
Vanhalle reitille palattuamme päätimme pidentää sitä sitten palaamalla järvenrantaa takaisin päin autolle. Valinta osui sinällään nappiin, päästiin juottamaan koiria kun matkalle osui pari lähteen sulana pitämää avantoa aivan rannassa ja puron virtapaikoissa oli mahdollisuus juottaa niitä. Awa olikin etsinyt vettä jo mäkikiipeilyn loppupäässä, jopa lipomalla ison jäälammikon pintaa. Niinpä sopivan virtaavan veden löydettyämme kaikki muut joivatkin ahnaasti paitsi Dixie.
Matkan jatkuttua törmäsimme yllättävään näkyyn: kaksi ratsukkoa. Heposet ratsastajineen olivat hyvin rauhallisia, mutta nää meidän hevos-noviisit (Awa ja Dave) eivät oikein tienneet miten olisi pitänyt suhtautua noin oudon näköiseen ihmiseen kun ne vielä puhuivatkin meille. Nää meidän ‘fiksut aikuiset’ Bart ja Dixie katsoivat rauhallisina hevosten ohimarssia, kun junnuja joutui hieman muistuttamaan että kaunis käytös tarkoittaa kuonon kiinni pitämistä.
Autolle päästyämme oli tarkoitus pakata koirat saman järjestykseen, mutta Dixie päätti ettei suostu matkustamaan enää häkissä. Niinpä Dixie sai seurakseen Bartin ja Awan häkkiin mahdutettiin Dave. Hyvin näytti nuoriso häkkiin mahtuvan, vaikka häkki onkin ehkä hieman liian matala Davelle. Tosin häkkiä ostaessani se oli korkein ja isoin malli, joka meidän autoon sopi. Häkin yläpuolelle kyllä jää noin 10cm tyhjää tilaa, joten sinällään sen vieressä matkustajalla on enemmän päätilaa kuin häkissä olijalla. Awalle se kyllä on ihan sopivan kokoinen, se voi maata siellä missä asennossa haluaa eikä päälakikaan ota kattoverkkoon kiinni.
Tänään oli myös virallisen punnituksen aika. Dixie painoi 22,9kg ja Awa 23,7kg. Dixien paino on noussut parissa viikossa reilun kilon, mutta ulkomuodosta päätellen se on lihasta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Koiranruokateollisuus on kehittänyt useita laihdutusruokia, myös koirien laihduttamisesta on tehty kovan rahan bisnestä. Lupaukset eivät vielä ole ihmisten laihdutustuotteiden luokkaa, mutta odotan vain sitä päivää kun näin on. Silti liikalihavia koiria on yhä enemmän, ja kuka siitä on vastuussa? Omistaja. Harvempi koira saa itse kaapista ottaa ruokaa silloin kun tuntee itsensä nälkäiseksi tai valita mitä syö.
Kuitenkin tiedän tapauksia, joissa light-leimalla varustetun kevyemmän kuivaruuan syöttäminen ei tuo tulosta tai se jää hyvin pieneksi. Olen myös itse laihduttanut paria koiraa vuosien varrella, joskus onnistuen nopeammin kuin toisella kerralla. Mitä siis tehdä?
Koiran laihduttamiseen pätee aika pitkälle samat säännöt kuin ihmisenkin painon pudottamiseen: pitää kuluttaa enemmän kuin syö. Mutta miten syöttää oikein. Oman koirani olen laihduttanut antamalla sille vahvempaa ruokaa, mutta vähemmän. Koira on syönyt kaksi kertaa päivässä; aamulla yrjölän puuroa saman verran kuin kuivamuonan turvotettu tilavuus on ja illalla puolet suosituksen mukaisesta päiväannoksesta sporttiruokaa (noin 30/20 vahvuista, vähintään 25/15). Silloin koiralla on riittävästi ruokaa, ettei se koe itseänsä nälkäiseksi. Eri aterioille jaetut ruuat pitävät elimistön normaalissa aineenvaihduntanopeudessa, jolloin liikunnan tuoma hyöty laihtumiseen saadaan hyödynnettyä paremmin.
Mikäli koira on leikkisä, voi liikuttamisessa käyttää tukena koirakavereita, joko puistoilemalla tai mahdollisuuksien mukaan metsälenkeillä (vaihteleva maasto tekee hyvää lihaksistolle). Sipoon koirametsä on tutustumisen arvoinen paikka kaikille riittävän lähellä asuville. Mikäli vapaana liikuttamiseen ei mahdollisuuksia ole, kannattaa koiraa yrittää liikuttaa nopeudella jolla se jaksaa hölkätä. Liikuntaankin kun pätee samat lainalaisuudet kuin ihmisellä – liian kova vauhti väsyttää koiran, liian lyhyt lenkki ei polta rasvaa vaan hiilihydraattivarastoja. Laihdutettavan koiran kanssa pitäisi siis pyrikiä liikkumaan vähintään 45min kerralla reippaalla nopeudella. Ellei koira jaksa hölkätä niin alkuun riittää pysähtelemätön kävelykin. Nopeutta voi nostaa siinä vaiheessa kun koiran kunto paranee, jossain vaiheessa huomaat, että koira itse lähtee tarjoamaan nopeampaa liikkumista. Se ensimmäisten lenkkien perässä vedettävästä otuksesta kuoriutuu reipas hölkkääjä, jolla riittää muuhunkin kuin nukkumiseen ja syömiseen.
Koiran namit poistetaan ruokavaliosta ja jos nameja tarvitaan koulutuksellisista syistä, ne korvataan oikealla ruualla. Nälkäinen koira otaa kuivamuonaa mielellän palkkioksi ja annettu määrä vähennetään päivittäisestä ruokinnasta! Mikäli koulutuksessa käytetään runsaasti ruokaa, voidaan kyseiseltä päivältä jättää koko ruokintakerta pois, koirahan on jo syönyt.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Olimme aamuksi jälleen kerran sopineet metsälenkin Bartin ja Daven seuraksi. Alun perin mukana piti olla neljä muutakin koiraa, mutta koska heille olisi sopinut päivälenkki paremmin päätimme, että menemme kahdessa ryhmässä. Kävin hakemassa Tuulin ja pojat kyytiin ja lähdimme ajamaan Bisajärvelle. Katselin edellä menevää autoa, että näyttääpä se tutulta, mutta koska sen omitajan piti mennä metsään vasta päivällä epäilin omaa huomiokykyäni. Parkkipaikalle päästyämme huomasimme kuitenkin tunnistaneemme auton oikein ja sieltä tulikin Sohvi omistajansa kanssa.
Totesimme, että tästä tuleekin värirasistien lenkki: kaksi noin vuoden ikäistä trikkiä leikkivät varmasti keskenään, kaksi 3-vuotiasta merleä leikkii keskenään ja Dixie-mummo pitää porukan järjestyksessä. Näinhän siinä sitten kävikin, tosin Awa kävi välillä tarkistamassa, että juniorit osaa käyttäytyä mutta muutoin se leikki Bartin kanssa. Dixie laukkasi usempaan kertaan ja ravaili pitkiä pätkiä, selkeästi virkeänä. 1,5 tuntia metsässä, nuoriso revitteli kivien ja kantojen yli melkoisella nopeudella. Awakin on kerrankin juossut niin paljon, että sitä selkeästi väsyttää lenkin jäljiltä.
Illalla kävin hakemassa kaveriltani Vauhti-Raksun tilauksen oman osuuteni. Olin tilannut sieltä broilerin kauloja ja viljoja puuroa varten. Vasaroin kauloja irti toisistaan ja annoin molemmille koirille omat maistiaiset. Sen jälkeen mulla olikin tarkkaavasta seuraa. Nyt molemmat nukkuvat tyytyväisinä rankan lenkkipäivän jälkeen voimia keräten. Huomenna olisi tarkoitus uusia sama lenkki heti aamusta.
Dixien ja Awan päivän resurssiriita tuli yllättäin riisiä sisältävästä muovipussista. Pussi oli ollut broilerilaatikon päällä ja pöydällä kun irroittelin kauloja. Siihen oli ilmeisesti lennähtänyt pari lihanmurua joita en ollut huomannut. Laitoin pussin lattialle odottamaan huomista kuljestusta. Molemmat koirat menivät haistelemaan sitä ja kumpikin päätti, että herkullisen hajuinen iso pussi kuuluu niille. Kipakka komennus taholtani (3m päästä!) ja koirat lopettivat tappelunalkunsa. Nyt taas tullaan oikein hyvin toimeen.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Dixien 2-3 viikon mittaiseksi suunniteltu teholiikuntajakso on ehtinyt jo yli puolen välin. Dixie on alkanut remmissä kulkemaan edellä ja hieman jopa vaatimaan vauhtia. Enää ei tulla väkisin perässä vaan jopa kävellessä Dixie hölkkää etuviistossa edessä. Vapaana ollessa jonkin verran spurttailee, laukkaa luoksetulossa ja ravailee vapaaehtoisesti. Lihakset ovat alkaneet kehittyä ja vatsalinja nousta eli löysä nahka on alkanut kutistua. Kokonaisuudessaan voisin sanoa olevani tyytyväinen muutokseen, vaikka oma jalkavaivani onkin jonkin verran haitannut suunnitelmani mukaista liikuttamista. Dixiestä on kuoriutunut esiin entistä nuoremman oloinen koira, joka säteilee innostunutta energiaa vaikka osaakin sisällä ottaa rennosti.
Ja Awa sitten: on tietysti nauttinut pidemmistä remmilenkeistä uusilla kulkureiteillä, kun normaalisti pitkät lenkit on tehty vain metsässä. Emän tyyni ja itsevarma esiintyminen on antanut varmuutta tilanteiden kohtaamiseen. Mamma on selvästi buustannut Awan itseluottamusta antamalla sen “omia” luut haukahtamalla parin metrin päästä ja muutenkin tietyissä asioissa antanut Awan olla “pomo” (~dominoida) kotonaan, vaikka selkeästi sen nenille ei hypi sen paremmin Awa kuin muutkaan koirat. Dixien ei vain tarvitse korostaa omaa asemaansa polkemalla alaisiaan. Sen käytöksestä tulee mieleen Cesarin Daddy, mutta jenkkejähän ne ovat molemmat. 
Parhaiten Awan itsevarmuuden muutoksen näkee vieraita koiria ohittaessa ja sen olemuksessa kun liikutaan ulkona. Lenkillä Awa ravaa nykyään vähät välittäen vastaantulijoista, kun aiemmin käytös riippui vastaantulijan reaktioista. Osansa varmasti on myös sillä, että minä olen ollut rauhallisempi ja luottavaisempi sen käytöksen suhteen kun olen luottanut siihen, että mamman hyvä esimerkki vaikuttaa positiivisesti tyttäreen. Siis vähän samaan tapaan kun Cesar on toiminut käyttäessään Daddyä ongelmakoiran esimerkkinä vaikeissa tilanteissa.
Awan oma sporttilinja-projekti jatkuu kevään, tavoitteenaan olla esiintymiskunnossa maalis-huhtikuulla. Ruokavalio tulee vaihtumaan lauantaista lähtien kun saan loput puurotarpeet. Kuivamuonakin vaihdetaan sporttisempaan laatuun kunhan vanhat on syöty pois. Josko tällä liikkumisella omakin kunto hieman kohoaisi.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Historian havinaa: “Taakse poistu!”
Posted by: Minna
Aikanaan mulla oli ilo omistaa erittäin kiltti ja hyvällä itsetunnolla varustettu saksanpaimenkoirauros. Oltiin opeteltu tottelevaisuuden perusliikkeet ja muutamia muita tarpeellisia taitoja. Maahan meno oli sen pravuuri: tassut rintaan ja pudottiin asentoon, voiko siitä liike enää nopeutua? Koira oli hyvin sosiaalinen ja tuli hyvin toimeen vieraiden koirien kanssa. Kävimme sen kanssa myös paljon koirapuistoissa, lähinnä Vallilassa ja Rajasaaressa.
Kyseinen koira oli noin 8kk ikäinen, kun se kävi tanskandogin kimppuun sen jälkeen kun doggi oli ensin takaa päin hypännyt selkääni. Tilanne rauhoitettiin ja kumpikin pystyi jatkamaan puistossa oleskelua eivätkä koskaan myöhemminkään ottaneet yhteen, mutta eipä doggikaan hypännyt enää päälleni.
Toinen mieleen jäänyt kerta oli Rajasaaressa. Kiersimme saarta kiertävää polkua kun rannasta hyökkäsi sileäkarvaisten noutajien laumasta hyökkäsi uros omaani kohti. Koirani käveli sivullani rennosti, joten sanoin sille puheäänellä “ei, seuraa”. Uros tuli oman koirani kaulaan kiinni, mutta koska olin kieltänyt sitä se ei edes kääntänyt päätään hyökkääjää kohti vaan jatkoi seuraamista sivullani. Oli siinä vastapuolen omistajan ilmeessä näkemistä kun hänen uroksensa hyökkäysinto loppui tyystin kun omani ei vastannut haasteeseen.
Samaisessa Rajasaaressa oli talvella tehty puiden kaatoa ja jäälle oli jäänyt noin 3m pitkä ja 20cm halkasijaltaan oleva puu, jossa oli vielä yksi isompi oksanhaara. Keppihulluna koirani olisi halunnut kantaa sitä. Ajattelin sen luovuttava kun vain jatkan kierrosta ja huudan tulemaan mukaan – siis viimeistään siinä vaiheessa kun katoan näkyvistä – mutta pakko oli palata takaisin kun koira huusi suoraa huutoa ja riuhtoi puuta mukaansa! Lopulta jouduin kytkemään koiran hihnaan ja seurauttamaan sen pois paikalta, koska se ei halunnut uskoa ettei jaksa puuta kantaa.
Kolmas Rajasaarimuisto liittyy tapaamiseemme aikuisen suursnautseriuroksen kanssa. Se oli samanlainen keppihullu kuin oma koiranikin, jolla tuolloin oli ikää noin 1v4kk. Halusi leikki vetoleikkiä koirani kanssa samalla puulla ja ärisi suureen ääneen. Koirat pyörivät ihmisten ympärillä ja leikki näytti sujuvalta vaikka seurasinkin sitä hieman huolestuneena. Vähän myöhemmin vierasuros pyöräytti kepin kohdallani niin, että sen kuono oli polvessani kiinni kun se aloitti uuden ärinän. Sitä sen ei olisi pitänyt tehdä (ja mun olisi pitänyt tajuta väistää ajoissa kauemmaksi), koska se tilanne löi omallani puolustusreaktion käyntiin ja se hyökkäsi suurempansa kimppuun “pelastaakseen emäntänsä”. Koska vastapuoli oli sitä mieltä, että hän ei tilanteeseen puutu mitenkään, katsoin sopivan kohdan ja nappasin omaani niskasta ja hännänpäältä kiinni ja kiskaisin sen mytystä irti. Tappelu oli ilmeisesti lähinnä voimain koitos, koska kumpaankaan koiraan ei tullut haavoja. Omani vein paikalta ilman hihnaa seurauttamalla pois. Muutamaa kuukautta myöhemmin näin samaisen omistajan kulkevan saaressa ja hän huusi meille: “Jos näätte mun koiraani, niin sanokaa että mä menin tuonne.” Minä en miestä muistanut mutta koirani muisti, se meni selvästi varuilleen ja ihmettelin sen käytöstä, kunnes näin samaisen uroksen tulevan. Koirani siis muisti miehen – minä miehen koiran.
Tämän jälkeen koirani ei enää joutunut missään tilanteessa tappeluihin, tosin eipä yksikään koira sen jälkeen yrittänytkään tulla päälleni. Mutta tiesinpähän, että tapahtui mitä tahansa niin se olisi tullut puolustamaan minua aivan varmasti vastustajan koosta huolimatta, kumpikin kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneista uroksista olivat vähintään 10cm sitä korkeampia.
Ja sitten otsikkoon. Istuimme kahvipöydässä kaverini kanssa kun koira tuli seisoen kerjäämään häneltä herkkuja. Aikansa koiran touhuja katseltuaan kaveri komensi: “Taakse poistu!” Koira istahtaa vähän valoa nopeammin oikein kauniiseen asentoon. Kaveri katsoo hölmistyneenä, että miksi koira istuu eikä häipynyt. Minä nauran ja kun saan nauruni tyrehtymään sen verran, että pystyn puhumaan totean, että sinähän käskit sen istua, mitäs sanoit poistu!
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Tänään ohjelmassa oli ennalta sovittu kimppalenkki trikki-neiti Sohvin kanssa. Lähdimme tutustuttamaan heitä lähialueen kiipeilymaastoihin. Samalla pääsimme testaamaan kuinka Awa ja Sohvi tulevat keskenään toimeen. Ovathan ne tavanneet toisensa koirapuistossa ja kerran Bisan metsälenkillä, mutta silloinkin paikalla oli paljon muita koiria. Hyvin tytöt kuitenkin juttuun tuli, joten tullaan lenkkeilemään yhdessä jatkossakin.
Nyt meidän laumaa väsyttää, kumpikin nukkuu omalla paikallaan kerällä. Joten minä avaan Cesarin kirjan ja hautaudun hetkeksi sohvan nurkkaan nauttimaan rauhallisesta koti-illasta.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
Aamulla koirat pyörivät jaloissa kun sekoittelin puuropataa aamukahvin jälkeen. Totesin puuron niin kuumaksi ettei se ehdi jähtyä tarjolulämpöiseksi ennen kuin on pakko lähteä töihin. Koirat saivat siis tyytyä edelleen kuivaruokaan vaikka keittiössä leijuivatkin selvästi tutut herkulliset tuoksut.
Päivän negatiivisuusannos tulee iltaruuhkassa. Viereisellä kaistalla on jonossa noin kahdeksan autoa, kaistalla joka kääntyy vain oikealle ja johon minä olen pyrkimässä on vain yksi auto valojen kohdalla ja lähtee sieltä peruuttamaan viereisen jonon taakse. Huomaan tämän ja pysäytän koko perässäni kulkevan autojonon antaen tälle vähälahjaiselle kuskille tilaa tulla sieltä pois ettei se aivan päälle aja. Tilaa jää onneksi reilusti kahden ison auton mitan verran, joten luulisis siitä tuollaisen pienen kauppakassin sopivan mutta ei, iskee pelkoahdistus ja homma jää kesken. Vilkku vasemmalle ja pyrkimys keskelle viereistä jonoa! Meidän kaistalaisille palaa vihreä nuoli, joten kaikki saisivat vapaasti ajaa eteenpäin, mutta tämä järjen riemuvoitto tukkii koko liikenteen koska naapurikaista ei liiku. Siinä vaiheessa mulla palaa pinna ja löydän autostani äänitorven. Torvi pohjaan ja vihdoin viimein kuski päättää lähteä eteenpäin, vain pysähtyäkseen valoihin jotka juuri alkavat vaihtua keltaisiksi. Jäämme siis odottamaan seuraavaa vihreää, jonka sytyttyä auto lähtee niin hitaasti liikkeelle, että valoista ei pääse kuin kolme autoa (normaalisti siitä menee 8-10).
Ja ihan tiedoksi, multa ei löydy sympatiaa niille jotka eivät sen vertaa liikennesääntöjä osaa ja ymmärrä ettei risteysalueella vaihdeta kaistaa tai peruutella – ainakaan pahimpaan ruuhka-aikaan! Jos ajat väärin, niin käyt jossain kääntymässä, sulla ei ole oikeutta tukkia koko risteystä. Sen kieltää tieliikkennelaki ja poliisisetäkin tulee keskustelemaan jos vastaavaa toimintaa näkee.
Iltaruualle vaihdoin Dixielle vanhan saksanpaimenkoirani jättikokoisen posliinikipon. Nostin molemmat kipot pöydälle ja aloin valmistaa annoksia. Vielä haaleaa puuroa, hieman soveltuvia ruuantähteitä ja raakaa jauhelihaa, sekaan loraus piimää ja kummallekin pieni annos kuivaruokaa. Sekoitetaan hyvin ja tarjoillaan….. vain maiskutus kuuluu.
Ruokailun jälkeen kipot nuollaan pariin otteeseen varmasti puhtaiksi. Molemmat koirat oikaisevat keittiön lattialle eikä kumpaakaan kiinnosta seurata kun tyhjennän pöytää ihmisten ruuista. Kummankin koiran pään päällä näkyy ajatuskupla: Saahan täällä sentään joskus ruokaa. Awa ei edes vaivaudu vahtimaan omenansyöjää karan saamisen toivossa.
Book Mark it-> del.icio.us | Reddit | Slashdot | Digg | Facebook | Technorati | Google | StumbleUpon | Window Live | Tailrank | Furl | Netscape | Yahoo | BlinkList
